36+0 Viimeinen raskauskuukausi

Minähän en ikinä ole päässyt kärryille tästä raskausajan laskuopista, niin kuin olette jo aiemminkin huomanneet, mutta väittäisin, että nyt ehdottomasti viimeistään ollaan yhdeksännellä – eli viimeisellä, jippii!- kuukaudella raskaana. Vai mitä? Hyvällä tuurilla viimeiset neljä viikkoa ovat lähteneet käyntiin, itse tosin toivon, että käynnissä olisivat viimeiset kaksi viikkoa.  Sitten saisi herra jo mielellään saapua, kiitos. Olo nimittäin alkaa olla melkoisen tukala, ja edelleen on hetkiä, että epäilen mahassani asuvan myös jampan salamyhkäisen kaksoissisaruksen. Tuntuu nimittäin siltä, että sitä takapuolta riittää tälläkin hetkellä molempien puolten kylkiluiden alle ja silti jalat ovat jossain selän puolella asti jo menossa..augh.. Uusin yöllinen vessaenkkari tuli toissa yöltä, kuusi kertaa, ja viime yönä havaitsin siinä viidennen kerran kohdalla ottaneeni mikrotirsat ihan siinä pöntön päällä. Varmaan joku yö tässä herään siihen kun pää kumahtaa altaan laitaan…

Mitä sitten niin tulenpalavasti kaipaan normaaliolotilasta? Kaipaan mahallaan makaamista ja selällään (tai ylipäätään missä tahansa muussa kuin kylkiasennossa) nukkumista. Kaipaan sitä, että syödessäni saan tuolin vedettyä riittävän lähelle pöytää, ettei puolet ruuasta tipahda syliin (lue: mahan päälle) kun sitä yrittää taiteilla suuhun saakka. Kaipaan sitä, että ei janota koko aikaa. Kaipaan edes minulle normaalia vessatahtia (joka sekin on normaali-ihmisiin verrattuna jokseenkin tiheä…). Kaipaan sitä, että saan laitettua kengät jalkaan ilman että kylven hiessä. Kaipaan pitkiä kävelyaskelia (ilman että ne aiheuttaa supistuksia). Kaipaan urheilua. Kaipaan sitä, että voin ponnahtaa sohvalta ylös suoraan vatsalihasteni avulla ilman monimutkaista kylkien kautta pyörimistä ja käsillä auttamista. Kaipaan puutumattomia käsiä ja särkemättömiä niveliä. Kaipaan normaalitilavaista vatsalaukkua ilman närästystä. Kaipaan sitä, että voin itse leikata ja lakata varpaankynteni ja trimmata ihokarvani. Kaipaan normaalihengitystä ilman jatkuvasti tukossa olevaa nenää ja hengästymistä ja puuskutusta. Kaipaan sitä, että mahtuisin taas kulkemaan eri paikoista ilman, että mahani ottaa aina johonkin kiinni. Kaipaan normaalia makuukammarielämää. Kaipaan paheitani. Kaipaan tavallisia farkkuja.

Kaipaan sitä, että tämä odottamisen välitilassa eläminen loppuu ja uusi vaihe elämässä vihdoin alkaa.