35+0 Viis plus miinus kaks on jotain

Uusi viikko uudet kujeet. Tai no tuskinpa sentään, samaa rataa raahustetaan, viikko viikolta vaan vähän vaivaisempana. Närästys pahenee, vessakäynnit tihenee, Nukku-Masa alkaa olla harvinainen vieras, polvet rutisee taakan alla ja uutena oireena on ilmestynyt käsivarsien puutuminen öisin. Kai sitä nyt puutuu kun joku norsu makaa päällä. Viikkoja siis jäljellä oppikirjan mukaan viisi, joskin synnytyshän siis saattaa käynnistyä plusmiinus kaksi viikkoa kumpaan tahansa suuntaan. Eli optimitilanteessa viikkoja olisi jäljellä enää kolme, jos herra päättäisi haluta päästää mammaparan pinteestä ennen kuin koko kroppa sortuu alta, ja pahimmassa tapauksessa viikkoja saattaisi olla jäljellä jopa seitsemän. Ei. Sitä en suostu edes ajattelemaan. Tai no jos nyt vähän ajattelisi, niin sehän tarkoittaisi sitä, että jouluruoka nautittaisiin sairaalassa. Taatusti herkullista, ounastelen.

Viikko syyslomaa on vietetty ja nyt ollaan siis virallisesti äitiyslomalla. Töihin ei siis enää ole palaamista vaikka haluaisikin. Viime viikolla listasin tekemisiä loma-ajalle. Jotain on jo tehty, paaljoon on vielä tekemättä, esimerkiksi;

-      tarvikkeet joulu- ja ristiäiskutsukorttien askarteluun on ostettu

-      suurin osa joululahjoista on ostettu

-      vaatehuone on raivon vimmalla organisoitu siihen kuntoon, että vaunukoppaa mahtuu siellä säilyttämään (eräillä ei siis ole lämmintä varastoa)

-      vaatekaappien siivous ja organisointi on melkein valmis. Kolme jätesäkillistä turhaa roinaa ja kutistuneita vaatteita on jo kuskattu roskiin. Raaskin myös jopa lahjoittaa pois muutamat laukut ja yhdet kengät. Hyvä minä.

-      siskolta saadut jampan vaatteet on haettu kotiin mummilasta ja ne odottavat kokoluokkiinsa järjestelyä

-      sairaalakassi on pakattu (ai miten niin toivon, että lähtö olisi lähellä…?)

-      siltä ei niin kiireelliseltä - osastolta on hoidettu alta pois yhden kirjan lukeminen, koska se oli varausjonon vuoksi pakko palauttaa. (Mikä siinä on, että aina Anna-Leena Härkösen kirjoja lukiessa kuvittelen aina päähenkilön Anna-Leenan näköiseksi, vaikka eiväthän ne mitään omaelämänkertoja ole..?)

Hommat ovat siis erittäin vaiheessa. Tiedänhän minä kyllä, että ei se tyyppi aio suinkaan muuttaa asumaan entisen työhuoneen yläkaappeihin, mutta silti ne nyt vaan on siivottava, koska oletan, että vastaavanlaiseen suursiivoukseen ei tule ehkä seuraavaan kymmeneen vuoteen olemaan aikaa. Ja toisekseen, on ehkä jo korkea aika tyhjentää seitsemän vuotta vanhat kuitti- ja laskumapit roskiin, luopua vuoden 2004 Trendi-lehdistä ja todeta, että ehkä niille muodottomiksi vanuneille rintsikoille ei tulekaan enää koskaan löytymään käyttöä…

29+2 Viikon vaivat

Päätinkin tällä viikolla aikaistaa viikon vaiva-valitustani. Viime viikollahan selvisin sentään perjantaihin ennen kuin repesin vaivojani vaikertamaan. Viikon uudenuutukaisin vaiva on suonenveto. Viikonloppuna heräsin molempina öinä siihen, että vasemmasta pohkeesta veti suonta niin maan perusteellisesti, ettei unien jatkamisesta tullut mitään ennen kuin tuskallisen hierontasession jälkeen. Nyt alkuviikon ajan sama pohje on kiukutellut kipuilemalla alvariinsa. Olisiko syynä se, että turhamainen nainen on taas viime aikoina halunnut pukeutua sellaisiin asukokonaisuuksiin, että polveen ulottuvat tukisukat on jätetty kaapin nurkkaan? Kaikki varmaan myöntänevät, että kyseiset sukat eivät ole mikään asustuksen kruunu. No ei auta itku markkinoilla, joten tänään palattiin vanhaan kunnon mammafarkkulinjaan, jotta nuo hirvitykset saattoi kätkeä lahkeiden alle piiloon. Toivossa on hyvä elää, että tämä auttaisi myös pohjeparkaani. Toinen vaiva on jo aiemmin pariin otteeseen esiintynyt närästys. Sikäli mikäli minä nyt olen luokitellut vaivan oikein. Närästyksestä kun ei ole koskaan aiemmin elämässä tarvinnut kärsiä. Olettaisin kyseessä kuitenkin olevan kyseisen ongelman, kun jo kertaalleen syöty aamiainen pyrkii palaamaan suuhun, jos liian pian syönnin lopetuksen jälkeen erehtyy kumartumaan altaan ylle hampaiden pesuun tai jos illallisen jälkeen yrittää käydä heti pitkälleen sohvalle ja tuntuu kuin jossain välillä maha-nielu kuplii ja korventaa… Mainiota. Lisäksi vielä noin vuosi sitten leikattu polveni on nyt ilmeisesti tullut siihen päätökseen, ettei suostu kantamaan tällaisia yli 70 kg:n kuormia. Polvesta kun paukahti ristiside reilu vuosi sitten, ja uusi ristiside rakennettiin leikkauksessa takareidestä otetulla siirteellä. Valitettavasti polvi ei ehtinyt leikkauksesta kunnolla toipua siihen mennessä, kun tämä massiivinen painonkasvatusprojekti lähti käyntiin. Nyt leikattu kohta on kipuillut pari päivää, joten saas nähdä mitä tapahtuu seuraavien viikkojen aikana painon kasvaessa ja kasvaessa. Haloo, onko rollaattorivuokraamossa? …. päivän erikoinen huomioni on muuten se, että viime aikoina ihmiset ovat kovasti kyselleet, että miten jaksan ja miten menee (kenties johtuen megalomaanisesta turpoamisestani ja siitä, että huohotan kuin höyryveturi puolet ajasta) ja minä olen iloisesti vastaillut että hyvin menee, mikäs tässä. Heh. Kai se johtuu siitä, että saa pahimmat höyryt päästeltyä täällä blogin puolella, niin ei tarvitse puolituttuja rasittaa koko sairaskertomushistorialla. Ja sitä paitsi, tämän bloginhan on tarkoituskin olla inhorealistinen kuvaus kaikesta raskauteen liittyvästä, asioita kaunistelematta mutta kaikella rakkaudella.