38+3 Hyviä uutisia neuvolasta ja päivän ostosvinkki

Tänään neuvolassa kuulin hyviä uutisia. Tyypin pää ei enää heilu vaan on kuulemma tukevasti kiinnittynyt. Jippii. Eihän se nyt ilmeisesti synnytyksen kannalta sen kummempia tarkoita, mutta jotensakin kovasti lohdutti tieto, että kyllä siellä ainakin jotain tapahtuu ja oikeaan suuntaan ollaan menossa. Paino oli (muka) pysynyt samana kuin reilu viikko sitten, mikä mielestäni antaa lähinnä olettaa, että viime viikolla olin siis vielä enemmän  turvoksissa kuin tänään. Hemoglobiini oli 124, eli vähän laskemaan päin, mutta ei tarvita kuitenkaan lisärautaa. Verenpaineet kohtuulliset ja sf-mitta 34 cm. Jampan sykkeet pyöri siinä 155:ssä. Eli kuulemma olisi kaikki reilassa. Kyselin toiveikkaasti, että mitkäköhän on mahdollisuudet päästä käynnistykseen ennen 42- viikkoa, mikäli ai ala herraa sitä ennen kuulumaan. Kuulemma heikot on mahdollisuudet jos ja kun on kaikki sujunut hyvin siihen asti. Edelleen kun hieman hirvittää, että josko sitä joutuu jonkun jättiläisen maailmaan puskemaan jos menee kovin pitkäksi tämä loppuodotus. No ai auta itku markkinoilla.
Päivän ostosvinkkinä kaikille, joiden kotikaupungista löytyy halpaketju Tokmanni. Kävin toissapäivänä muissa asioissa kyseisessä puljussa ja bongasin lasten levyjä hintaan 2 euroa kipale. Ei edes ollut mikään tarjous, vaan kyseisten levyjen normihinta. Levyjä oli varmaan ainakin 8 erilaista, itse päädyin ostamaan niistä 4, jotka sisältää mm. seuraavat kuolemattomat rallit: Leipuri Hiiva, Popsi popsi porkkanaa, Känkkäränkkä, Täti Monika, Pieni tytön tylleröinen ja Pikku Posteljooni. Valkkasin nimenomaan sellaisia levyjä, joissa oli omasta lapsuudesta tuttuja lauluja, mutta joihin ei kuitenkaan itse muista sanoja kokonaan. Eikun laulaa lollottelemaan mukana.

37+1 Neuvolassa ja influenssarokotuspohdintaa

Tänään oli taas neuvolapäivä, tässä vaiheessa kun siellä käydään kerran viikossa. Vaihteeksi uusi terveydenhoitaja. En ole enää edes pysynyt laskuissa mukana monellako eri tyypillä olen jo käynyt, mutta eipä tuolla ole juuri merkitystä ollut, kun ihan niiden eka käyntien jälkeenhän kaikki neuvolakäynnit ovat olleet enempi vähempi samankaltaisia rutiinikäyntejä. Painoa oli neuvolan vaakan mukaan tullut +600 grammaa viikossa lisää ja sf-mitta näytti noin 33,5 cm. Verenpaineet oli parantuneet ja muutenkin kaikki vaikutti olevan kunnossa. Tunnustelun mukaan ukkeli ei vieläkään ole kokonaan kiinnittynyt. Höh. Terkka vakuutti, että turvonneet turrat nakkisormet -efekti menee ohi pian synnytyksen jälkeen. Toivoa sopii. Käynnin lopussa minulle esiteltiin asia, jota en ole tullut lainkaan ajatelleeksi. Meille raskaana oleville kun tarjottaisiin ilmainen kausi-influenssarokote. En ole koskaan aiemmin ottanut influenssarokotetta, vaan olen ihan suosiolla sairastanut kaikki mahdolliset taudit joka talvi. Ainoa, minkä olen ottanut, on se pahamaineinen sikainfluenssarokote viime kevättalvella, ja sen jälkeen nousseen haloon jälkeen olin ajatellut sen viimeiseksi vapaaehtoiseksi piikiksi jäävänkin. Nyt kuitenkin suositeltiin rokote ottamaan, koska lapsi on syntymässä keskelle pahinta influenssa-aikaa ja sen kun saisi kätevästi ihan tuolla seuraavalla neuvolakäynnillä. Pikaisesti tehdyn nettisurffailun tuloksenakin oli vaan asian puolesta puhuvia artikkeleita, joissa kerrotaan, että raskaana olevan äidin ottama rokote suojaa myös syntyvää lasta influenssalta aina puolen vuoden ikään saakka, ja että ne lapset, joiden äidit ovat rokotteen ottaneet, sairastavat muutenkin vähemmän flunssaa ensimmäisen vuoden aikana.  (Tarkemmin asiasta mm. täällä http://www.helistin.fi/?page=7816740&id=5761147 ja täällä http://www.tohtori.fi/?page=5833192&id=1766124 .) Nyt pitäisi ensi viikon neuvolakäyntiin mennessä päättää otanko rokotteen vai en. Olisiko teillä muilla tarjota hyviä vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia?

34+4 Neuvolassa again

Ja niin se taas vierähti pariviikkonen eli oli aika jälleen piipahtaa neuvolassa. Oma terkkarini oli lomalla, eli vaihteeksi vastassa oli uusi naama, mutta oikein mukava tyyppi oli kyllä. Esitin terveydenhoitajalle huoleni siitä, että josko tässä nyt raskausmyrkytystä pukkaa, kun sormet ja varpaat ihan yks kaks yllättäin toissapäivänä pamahtivat aivan turvoksiin, ja näyttävät edelleen voivan hyvin paksusti. Virtsanäyte oli kuitenkin puhdas ja verenpaineetkin ihan vielä kohtuuden rajoissa, vaikka alapaineet ovatkin noususuunnassa. Oletettavasti aihetta huoleen ei siis pitäisi olla, vaan nakkimakkaroita muistuttavat sormet nyt vaan kuuluvat asiaan tässä vaiheessa raskautta. Kiva. Ei tarvitse enää sormuksilla koreilla. Hemoglobiini oli 132, eli ymmärtääkseni suhteellisen hyvä ajankohtaan nähden. Jampan sykkeet paukuttelivat 140 ja 150 välillä ja liikkeitä piisaa hyvin. Oikeassa asennossakin siellä kuulemma majaillaan, mutta kiinnittymisestä ei ollut mitään tietoa vielä. Saa sitten nähdä puolentoista viikon päästä, kun rv:lla 37+1 on se viimeinen lääkärintarkastus. Siinä vaiheessa kai sitä saisi jo hyvinkin olla kiinnittynyt, että olisi jotain toiveita ajallaan ulostulosta. Sf-mitta on onneksi sen yhden järkytyskerran jälkeen pysytellyt käyrien sisäpuolella, ja oli tällä kertaa 31,5. Ja hah, mitäs minä sanoinkaan viime kerralla siitä painosta, ja siitä kun ei millään tavalla huomioida aamu- ja iltapäiväpainojen eroa. Viime kerralla kun paheksuvasti tiiraillen sanottiin painoa tulleen 875 grammaa viikossa, niin nyt tulokseksi saatiin 0,044 grammaa, koska tänään taas oli aamuaika ja painoa oli muka tullut lisää vaan 100 grammaa kahden viikon takaiseen. No kotivaaka näyttää näin lounaan jälkeen iloisia 75kg:n lukemia (herrasiunaajavarjele!), eli tuskin tarvii olla huolissaan tyypin kasvusta. Tässäpä tämänkertaiset. Puolentoista viikon päästä siis ohjelmassa lääkäri, ja sen jälkeen neuvolassa käydäänkin viikon välein. Viimeinen aika määrättiin rv 39+3, mutta erittäin hartaasti toivon, että se aika jäisi jo käyttämättä…

32+2 Nuhaa ja neuvolaa

Tänään oli taas neuvolapäivä. Neuvolat on alkaneet olla viime kertoina melkoisia pikatoimituksia. Virtsa puhdas, verenpaine ok, miten olet voinut? –Jaahas, sellaista se on. Hyppääpä vaakalle. Ja seuraava aika… Sovittiinkin ihan suosiolla, että avokki voi jäädä kotiin nukkumaan kahden yövuoron välisiä univelkoja pois, ja turhaanpa hän tosiaan olisi taas paikalle raahautunutkaan. Edelleen minua himpun verran ottaa pattiin se, ettei painon kirjaamisessa millään tavalla huomioida sitä, onko aamu vai iltapäivä. Viimekertaisessa neuvolapostauksessahan kerroin, että meikäläisen paino on iltapäivisin noin kaksi kiloa enemmän kuin aamuisin kaikenmaailman syömisistä ja nesteturvotteluista johtuen. Vasta kotimatkalla tajusin ihmetellä neuvolatätin suhtautumista asiaan kun itse jokseenkin tyytyväisenä yritin selittää, että minusta painonnousu on nyt hiukan tasaantunut, eikä ole enää niin vauhdikasta ja täti vaan tuumasi, että no joo, kyllä tämä kuitenkin on ollut +875 grammaa viikossa. No höh! Onhan se, kun viime kerralla otettiinkin nimenomaan se aamupaino ja nyt taas aika oli iltapäivällä, jolloin painonlisäys kortista luettuna oli kolmelta viikolta 2,5 kiloa… Jotta tulokset olisivat olleet vertailukelpoisia, olisi tämän päivän vaakalukemasta pitänyt vähentää se puolitoista – kaksi kiloa, jolloin painonnousuksi oli tullut vaan noin puoli kiloa – kilo… Painonkehitykseen tosin mielestäni vaikuttaa tässä myös se, että olen tosiaan viime neuvolakäynnin jälkeen joutunut jättämään salilla käynnin ja kaiken muunkin liikuntaa kaukaisesti muistuttavankin toiminnan pois, koska se  aiheuttaa supistuksia ja hengenahdistusta ja epäilen, että lihasmassani on alkanut pikkuhiljaa häviämään ja korvautumaan suhteessa keveämmällä ihramassalla..jee jee… Tämähän myös tarkoittaa sitä, että synnytyksen jälkeen aineenvaihduntani on hidastunut entisestään, koska lihasmassahan polttaa enemmän kaloreita myös levossa ollessaan kuin veltto läski. Että saahan siitä haaveilla joskus palautuvansa ennalleen, mutta haaveeksipa voi jäädäkin… Viimeinen neuvolalääkäri, jossa sitten kai käsikopelolla arvioidaan sitä tyypin syntymäkokoa määrättiin rv:lle  37… Kova luottamus siis neuvolantädillä on siihen, että tässä nyt ainakin tuonne asti lyllerrellään yhtenä kappaleena. Päivän huonot uutiset onkin sitten siinä, että taidanpa olla sairastunut flunssaan. Yöllä piti herätä useita kertoja niistämään, ja vaikka kuinka yritin vakuutella itselleni, että ohi menee, ohi menee, niin silti vaan sama niistäminen jatkui töissä. Piti sitten pomolle ilmoittaa iltapäivällä ihan suosiolla, että jään torstaiksi ja perjantaiksi kotiin. Kokemus kun on osoittanut, että jos tässä flunssan alkuvaiheessa riehuu menemään töissä, sitä pahemmaksi tauti äityy. Voipa olla, että tauti on muutenkin jossain määrin alkujaan psykosomaattista. Allekirjoittaneen kropalla kun on taipumus lyödä kapuloita rattaisiin, jos en muuten malta rauhoittaa tahtia. Nytpä sitten on taas pakko rauhoittua ainakin hetkeksi, ennen kuin viimeinen työviikko pitkiin aikoihin alkaa.

29+3 Neuvolassa part xxx

Vaihteeksi neuvolapäivä. Avokki lähti mukaan, vaikka sanoin kyllä, että ei ole mitenkään välttämätöntä. En oikein ymmärrä miksi noita tulevia isukkeja käsketään raahaamaan mukaan neuvolaan, kun heille kuitenkin jää vain statistin rooli. Naistahan siellä punnitaan ja mitataan ja tökitään neuloilla ja haastatellaan. Ainoa kysymys isälle suunnattuna taisi tälläkin kertaa olla uutta aikaa sovittaessa, että sopiiko aika. Noh, kaipa kyse on sitten siitä, että otetaan isät mukaan odotukseen, ettei heille tule ulkopuolinen olo, vai? Mutta asiaan. Päivän hyvät uutiset oli, että verenpaineet oli kaikesta salmiakin syönnistä huolimatta ihan hyvät ja hemoglobiini oli jopa parantunut viime kerrasta. Vielä parempia uutisia sisälsi uusi sf-mitta, joka oli nyt 28 cm ja näin ollen jopa mahtui käyrälle. Hip hip huraa. Yläkäyrillä mennään, mutta eipä tällä kertaa kuitenkaan yli yläkäyrän niin kuin viimeksi… Paino oli terkkarin iloksi noussut kohtuulliset 1,5 kiloa viime kerrasta, joka oli kolme viikkoa sitten. Enpä sitten tullut valaisseeksi tätiäni siitä, että viimeksi otettiin iltapäiväpaino ja nyt aamupaino, ja meikäläisen aamupaino kun on nykyään pauttiarallaa 1,5 kiloa pienempi kuin iltapaino. Eli jos neuvola olisi ollut iltapäivällä, olisimme saaneet painonnousun tulokseksi melkein kolme kiloa….eipä enää kuulostakaan niin kohtuulliselta… Sykkeet pikkujampalla huiteli 140-150 välillä, ja niitä oli jälleen kerran jokseenkin hankalaa saada, kun herra vipelsi menemään rallia ympäri mahaa paeten pelottavaa doppleria. Lopuksi vielä täyttelimme yhdessä muutaman vajaaksi jääneen kohdan sairaalan esitietolomakkeeseen, joka nyt sitten lähetetään synnärille allekirjoittaneen saapumista odottelemaan. Lappuseenhan laitetaan mm. nimiehdotukset hätäkastetta varten. Uusi aika sovittiin taas kolmen viikon päähän ja lähtiessä vielä muistuteltiin vaivaista siitä, että lääkärille pääsee ja sairaslomaa saa, jos ei paikat kestä töissä oloa. Pirskatti. Se nyt vaan on kestettävä, pää kun ei sitten puolestaan kestä liikaa kotona oloa, kun aika tuntuu matavan jo nyt.

26+2 Jättiläinen on the way?

Neuvolalääkäri – tällä kertaa nainen – haastatteli perinpohjaisesti ja tutkaili sitten kaikki asiaankuuluvat tutkimukset. Kuulemma kohdunsuu on hieman pehmeä, mutta kohdunkaulaa on niin pitkästi, ettei tarvi olla huolissaan. Mitenkäpä sitä kovin huolissaan osaisi ollakaan, kun ei näistä asioista edelleenkään juuri mitään ymmärrä. Muut naiset kyllä tuntuvat tietävän. Olenkohan jossain vaiheessa elämääni missannut jonkun kaikille naispuoleisille otuksille pakollisen ylimääräisen biologian tunnin…? Erinäisiä tuloksia sen sijaan kuuntelin himpsan verran järkyttyneenä. Paino (kylläkin juuri hyvin syöneenä ja vaatteet päällä) 70,5 kg (plus 13,5 kiloa raskautta edeltävään aikaan) ja kohdunpohjan korkeus + 26,5 cm (lisäystä neljän viikon takaiseen neuvolakäyntiin 7,5 cm). Eihän tuossa hiivatan neuvolakortissa edes käyrä riitä kyseiselle tulokselle. Houston, I think we have a problem. There is a giant on the way…

VIIKKO 23 – Vaihteeksi neuvolassa

Viimeinen lomaviikko pyörähti käyntiin neuvolan merkeissä. Edelleen kesälomista johtuen tapaan taas eri tädin kuin aiemmilla kerroilla. Kehitä tässä nyt sitten jonkun näköistä asiakassuhdetta. Kun kerran vapaapäivällä sattuu olemaan, lähtee myös avomieheni mukaan tällä kertaa. Itse en ole kokenut mitenkään pakollisena avokin mukanaoloa neuvolatapaamisissa. Vaikka isien osallistumista odotukseen näinä päivinä kovasti hehkutetaankin, on tapaamisilla käsiteltävät asiat ainakin  toistaiseksi olleet melko äiti-painotteisia. Kokonaan toinen juttu ovatkin sitten synnytysvalmennukset (joita muuten kutsutaankin nykyään perhevalmennukseksi). Olen ilmoittanut tulevalle isukille jo hyvissä ajoin, että minä en sitten lähde yksin sinne valmennukseen, missä on huoneellinen maripaitaisia mammoja ja slipovereihin sonnustautuneita isiä, jotka harrastavat kestovaippoja ja tekevät itse soseensa eivätkä missään nimessä aio käyttää mitään kivunlievitystä. Itse kun olen suunnitellut leiriytyväni sairaalaan lähimaastoon jo noin viikkoa ennen laskettua aikaa, ettei vaan pääse käymään niin kuin joillekin, että tuumataan sairaalaan tullessa synnytyksen olevan jo niin pitkällä, ettei kivunlievitystä enää voida antaa. En edes halua kuvitella ennakkoon sitä kivun määrää, jonka tulen kohtaamaan saadakseni masukin maailmaan, mutta sen tiedän, että aion jo sairaalan ovella huudella pillerin ja piikin perään. Jätetään ne kauratyynyt ja vesiammeet suosiolla minua henkisesti vahvemmille ihmisille. No tällä kertaa tosiaan saimmekin nuo perhevalmennuksen aikataulut, ja tällaiselle tiedonjanoiselle ihmiselle lokakuu tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta. Lisäksi saatiin Kelan paperit, että nyt voisi alkaa hakemaan äitiys- ja vanhempainvapaakorvausta sekä lapsilisiä. Samalla blanketilla tilataan myös Kelan äitiyspakkaus. Pakkauksessa tulevien tuotteiden kuvia olenkin jo ihastellut netistä monta viikkoa sitten, eikä oikein malttaisi odottaa niiden saapumista. Mitäs muuta? Joo, no, paino on nyt sitten jo 67 kg. Kymmenen kiloa ennen raskautta olleeseen painoon, tai kuten neuvolantäti ystävällisesti vertasi ensimmäiseen neuvolapunnitukseen, + 7 kg. Great. Uutta kehityksen saralla tällä viikolla oli se, että viikon lopulla tyyppi päätti ottaa sen verran lujaa full contactia vatsanahkaan, että tuleva isukkikin jo tunsi potkut.

VIIKKO 17 – Lomailua ja neuvola

Rauhaisa sateen täyttämä lomaviikko. Keskiviikkona oli neuvola, joka kesälomakaudesta johtuen oli eri paikassa kuin missä yleensä olen käynyt. Arvatkaapa löysinkö suosiolla perille. No en. Kun olin melkein puoli tuntia hortoillut ympäriinsä löytämättä oikeaa osoitetta ja minulle varatun ajan vääjäämättä lähestyessä meinasin kirjaimellisesti pillahtaa itkuun. Minä. Joka. En itke. Koskaan. Saatuani vihdoin eräältä vastaantulijalta oikeaan osuneita neuvoja tien valinnassa saavuin lopulta huuli väpättäen neuvolaan juuri kun nimeni huudettiin. Täti olisi varmaan purskahtanut nauruun naamatauluni nähdessään ellei olisi ollut niin rautainen ammattilainen raskaana olevien naisten mielialan vaihtelujen suhteen, että otti minut vain tyynesti peremmälle. Tällä kertaa ruodittiin niitä aiemmin mainostamiani parisuhdekaavakkeita ja toisia alkoholinkäyttöä kartoittavia kaavakkeita. Myönnetään, että olin hieman kaunistellut vastauksiani niiden jälkimmäisten osalta. Tulin nimittäin kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja ja niistä saatavia pisteitä lukiessani siihen tulokseen, että jos vastaan kaikkeen rehellisesti, tuleva lapseni otetaan minulta pois jo ennenkuin se on syntynyt. Epäilen, ettei kaavakkeiden laatijoilla ole minkäänlaista hajua siitä, minkälaista elämää me nykyajan kaksi-kolmekymppiset viikonloppuisin vietetään, ja että jos kaavakkeita hieman päivitettäisiin nykyajan olot huomioivaksi, menisivät myös pisterajat uusiksi. No, eipä siitä sen enempää. Hemoglobiniinin todettiin hieman tippuneen, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Painoa sen sijaan oli tullut roppakaupalla lisää. Vaaka näytti nyt +63,8kg. Yhteensä siis kuusi kiloa ja 800 grammaa raskautta edeltävään aikaan. Huhhuh. Kuunneltiin myös doplerilla pikkujannun sydämenääniä. Koska kohtuni on taaksepäin kallistunut ja istukka kiinnittynyt etuseinämään, ei aiemmilla neuvolakäynneillä ole saatu ääniä kuuluviin. Nyt kuitenkin tasainen, ultrakäynneistä jo tutuksi tullut kiihtynyt viuh viuh viuh alkoi kuulumaan melkein saman tien.  Perjantaina vietimme suosiolla kaupunkijuhannusta keskittyen jälleen kerran syömäpuoleen. Loppujuhannus sujuikin mukavasti sohvanpohjalla ähkyä potiessa.

VIIKKO 10 – Ensimmäinen neuvola

Viikolla kymmenen koitti siis se jännittävä ensimmäinen neuvola. Hiivin paikanpäälle yrittäen tekeytyä näkymättömäksi. Tuntui, että minulla ei ole oikeutta olla siellä kun enhän minä mistään äitihommista ja vauvoista mitään tiedä, ja muut naiset istuivat isot mahat pystyssä reteesti vauvalehtiä lueskellen näyttäen kuuluvansa odotushuoneen kalustoon. The neuvolantäti kutsui minut sisään ja jatkoi jo tutuksi tulleella onnittelulinjalla.  Sitten kyseltiin kuukautiskierrot ja viimeisten kuukautisten alkamisajankohdat ja pyöriteltiin kiekosta esille laskettu aika. Minähän en tietenkään kehdannut tunnustaa, että olin paniikkihäiriöissäni jo käynyt varhaisultrassa ja kuullut kyseisen ennusteen ajankohdasta. Yritin sinnikkäästi selittää tädille epäsäännöllistä kiertoani ja sitä, että LA on todennäköisesti noin viikkoa myöhemmin, koska olen itse jokseenkin varma hedelmöittymisajankohdasta, mutta eihän minua tietenkään otettu kuuleviin korviinkaan. Sitten juteltiin raskauden vaikutuksesta elämään (lue: mikä kaikki kiva on kiellettyä) ja ravinnosta ja hammashuollosta ja tulevista ultrista ja sain lisäksi kotiin täytettäväksi jotain parisuhdekaavakkeita, jotka kuulemma seuraavalla kerralla käytäisiin yhdessä läpi. Aha. Tämäkin oli ihan yllätys. Kiitti vaan kaikki lähipiirin synnyttäneet, kun kukaan ei varoittanut etukäteen, että täällä mennäänkin heti henkilökohtaisuuksiin. Hei, by the way, tämän viikon lopulla huomasin yllättäen mahakivun laantuneen. Tilalle ovat kuitenkin tulleet öinen pissalla ravaaminen  kerran tai kaksi ja alati paheneva turvotus. Neuvolan vaaka näyttikin jo +3 kg raskautta edeltävään aikaan verrattuna, ja auliisti myönsin ottaneeni ystäväni suklaan ja salmiakin avuksi taistelussa nikotiinin vierotusoireita vastaan. Pillifarkut ovat jääneet kaappiin jo pari viikkoa aiemmin ja luottovaatemyyjäni suosiollisella avustuksella olen onnistunut löytämään pari erinomaisesti mahapöhötykseni kätkevää puseroa, joihin pahimpina päivinä olen voinut piiloutua.

VIIKKO 7 – Kärvistelyä

Maanantaina 11.4 soittelin hermostuneena neuvolaan. En kai minä tiedä, mitä sinne pitää sanoa. Ja pitäisikö tässä nyt yhtäkkiä osata esittää aikuista ja keskustella asiantuntevasti raskauden eri vaiheista ja vauvanodotuksen ihmeellisyydestä. Suunnattoman pirteän ja maailmaa rakastavan kuuloinen ihmisen ääni luurin toisessa päässä onnittelee minua ensi sanojeni jälkeen ja änkytän jotain epämääräistä vastaukseksi. Käy ilmi, että kyseinen henkilö on vain jonkun sortin puhelinvastaaja ja hän välittää pyyntöni päästä neuvolaan the neuvolantädille, joka sitten soittaa minulle myöhemmin ja kertoo milloin saapi tulla. The neuvolantäti soittaakin seuraavana päivänä yhtä pirteine onnitteluineen ja saan ajan kolmen viikon päähän. Häh? Siihenhän on vaikka kuinka kauan. Minähän olen silloin jo ties miten pitkällä. Mistä minun pitäisi siihen asti tietää kaikki asiaankuuluvat asiat ja ruokavaliot sun muut? Olin naiiviuksissani kuvitellut, että senkun soitan, niin minut suljetaan heti hellästi terveydenhuoltoalan ammattilaisten siipien suojaan ja he ohjaavat minua hoivaten läpi raskausajan tyrskyjen. Ja paskanmarjat. Helvetillinen mahakipu jatkuu edelleen ja kun eräänä iltana kesken elokuvan katsomisen heittäydyn lattialle pyörimään itkeä volisten, avomieheni käskee minun tilata ajan yksityiselle puolelle varhaisultraan, jotta saataisiin joku selvyys siihen, pitääkö tässä nyt oikeasti olla huolissaan jostakin. Saan ajan seuraavan viikon maanantaille ja siihen asti viihdytän itseäni herra Googlen valistavassa huomassa nähden painajaisia räjähtävistä munatorvista ja muista kohdunulkoiseen raskauteen olennaisesti kuuluvista seikoista.