30+3 Iso väsy

Tänään on vaivannut iiiiso väsy. Yöllä nimittäin heräsin normaalin kahden vessaherätyksen lisäksi kello 4.50 aivan armottomaan suonenvetoon oikeassa pohkeessa. Kampesin itseni ähisten ja lakanoista repien istuma-asentoon ja aloin tukka pystyssä harottaen ja silmät vain puoliksi auenneena läiskimään kämmenillä pohjetta, joka tuntui siltä että se suunnitteli räjähtävänsä kappaleiksi hetkenä minä hyvänsä. Samalla uikutin isoon ääneen taukoamatta aijaijaijaijaijaijai…. ikäänkuin siitä nyt olisi mitään hyötyä. Onneksi avomies oli yövuorossa töissä, eikä joutunut todistamaan tätä hurmaavaa insidenttiä. Kuvatunlaista toimintaa jatkui ainakin viisi minuuttia kunnes pahin kramppi laukesi ja uskalsin taas asettua makuuasentoon. No nukkumisestahan ei tullut enää mitään vaan kylmässä hiessä kylpien ja pohje edelleen jomottaen odottelin aamunkoittoa ja kellon soimista pari tuntia, kunnes puoli seitsemän jälkeen sai vihdoin lähteä aamutoimiin raahaten mukanaan yhtä pökkelöjalkaa. Ennen yhdeksää sitten olinkin apteekin pihalla odottelemassa mummojen kanssa oven aukeamista, että pääsin ostamaan magnesiumia, jonka ilmeisesti pitäisi noihin suonenvetoihin auttaa. Ajattelin tintata koko päivän annoksen ennen nukkumaanmenoa. Jospa sitä saisi ensi yön nukuttua edes himpun verran paremmin. Tämän päivän kun olen harrastanut mikrosekuntien mittaisia nukahtamisia mm. liikennevaloissa. Liikenneturvallisuus huipussaan. Mahtaako ketään muuta kuin allekirjoittanutta hieman ennakkoon hirvittää se tuleva valvomishelvetti, joka alkaa synnytyksestä, ja jonka loppua ei näy? Minä kun kuulun koulukuntaan, joka vakaasti kannattaa kahdeksan tunnin yhtämittaisia häiriintymättömiä unia, ja myöskin ehdottomasti tarvitsee niitä voidakseen säilyä funktionaalisena ihmisolentona. Kun nyt on kohta 31 viikkoa nukkunut enemmän tai vähemmän huonosti ja suunta ei todellakaan ole paranemassa, on vain ajan kysymys ennen kuin kokonaan muutun Mr. Hydeksi (vai kumpi se pahis nyt olikaan) ja puraisen joku kaunis päivä joltakulta pään poikki. Tai ainakin sormen.

29+2 Viikon vaivat

Päätinkin tällä viikolla aikaistaa viikon vaiva-valitustani. Viime viikollahan selvisin sentään perjantaihin ennen kuin repesin vaivojani vaikertamaan. Viikon uudenuutukaisin vaiva on suonenveto. Viikonloppuna heräsin molempina öinä siihen, että vasemmasta pohkeesta veti suonta niin maan perusteellisesti, ettei unien jatkamisesta tullut mitään ennen kuin tuskallisen hierontasession jälkeen. Nyt alkuviikon ajan sama pohje on kiukutellut kipuilemalla alvariinsa. Olisiko syynä se, että turhamainen nainen on taas viime aikoina halunnut pukeutua sellaisiin asukokonaisuuksiin, että polveen ulottuvat tukisukat on jätetty kaapin nurkkaan? Kaikki varmaan myöntänevät, että kyseiset sukat eivät ole mikään asustuksen kruunu. No ei auta itku markkinoilla, joten tänään palattiin vanhaan kunnon mammafarkkulinjaan, jotta nuo hirvitykset saattoi kätkeä lahkeiden alle piiloon. Toivossa on hyvä elää, että tämä auttaisi myös pohjeparkaani. Toinen vaiva on jo aiemmin pariin otteeseen esiintynyt närästys. Sikäli mikäli minä nyt olen luokitellut vaivan oikein. Närästyksestä kun ei ole koskaan aiemmin elämässä tarvinnut kärsiä. Olettaisin kyseessä kuitenkin olevan kyseisen ongelman, kun jo kertaalleen syöty aamiainen pyrkii palaamaan suuhun, jos liian pian syönnin lopetuksen jälkeen erehtyy kumartumaan altaan ylle hampaiden pesuun tai jos illallisen jälkeen yrittää käydä heti pitkälleen sohvalle ja tuntuu kuin jossain välillä maha-nielu kuplii ja korventaa… Mainiota. Lisäksi vielä noin vuosi sitten leikattu polveni on nyt ilmeisesti tullut siihen päätökseen, ettei suostu kantamaan tällaisia yli 70 kg:n kuormia. Polvesta kun paukahti ristiside reilu vuosi sitten, ja uusi ristiside rakennettiin leikkauksessa takareidestä otetulla siirteellä. Valitettavasti polvi ei ehtinyt leikkauksesta kunnolla toipua siihen mennessä, kun tämä massiivinen painonkasvatusprojekti lähti käyntiin. Nyt leikattu kohta on kipuillut pari päivää, joten saas nähdä mitä tapahtuu seuraavien viikkojen aikana painon kasvaessa ja kasvaessa. Haloo, onko rollaattorivuokraamossa? …. päivän erikoinen huomioni on muuten se, että viime aikoina ihmiset ovat kovasti kyselleet, että miten jaksan ja miten menee (kenties johtuen megalomaanisesta turpoamisestani ja siitä, että huohotan kuin höyryveturi puolet ajasta) ja minä olen iloisesti vastaillut että hyvin menee, mikäs tässä. Heh. Kai se johtuu siitä, että saa pahimmat höyryt päästeltyä täällä blogin puolella, niin ei tarvitse puolituttuja rasittaa koko sairaskertomushistorialla. Ja sitä paitsi, tämän bloginhan on tarkoituskin olla inhorealistinen kuvaus kaikesta raskauteen liittyvästä, asioita kaunistelematta mutta kaikella rakkaudella.