Että voi ihmistä turhauttaa. Tänä aamuna kun oli se kuuluisa viimeinen neuvolalääkäri, johon olin panostanut kovia odotuksia. Kokoarviointia, lantion tilavuuden arviointia ja muuta erittäin tärkeää tietoa kun olen kuullut viimeisellä neuvolalääkärikerralla jaettavan. Pah! Kuten jo ennalta epäilinkin, oli vuorossa taas uusi lääkäri, eli jokaisella kolmella kerralla on ollut eri. Eka kerralla oli mieslääkäri, joka oli varmaan pakollista harjoitteluaan neuvolassa tekemässä, koska sen verran vähän tuntui asiaan panostavan. Toisella kerralla naislääkäri oli sen verran ujo tai häveliäs, että sisätutkimusta tehdessään tuijotteli seiniä ja jutteli niille eikä minulle. Mutta tänään, eli minun mielestäni tärkeimmällä kerralla lääkäri lipsautti käynnin lopussa olevansa vasta toista päivää neuvolassa töissä. No sen olisi kyllä voinut arvatakin. Lääkäri kieltäytyi tekemästä minkäänlaista kokoarviointia, ei ottanut mitään kantaa sikiön asentoon, ei meinannut löytää sydänääniä dopplerilla, ja sisätutkimusta tehdessään yritti vitsailla, että olisi kyllä hyvä jos olisi sormenpäissä silmät niin vois jotain sanoa kohdunsuun tilanteesta, että nyt ei kyllä oikein osaa sanoa mitään. Kiva, kiitti, moi. Eihän se sitten auttanut kun soittaa yksityiselle lääkäriasemalle, ja menenkin sitten heti huomenna kyselemään hieman kokeneemman lääkärin mielipidettä asioiden tilasta, ja samalla ultrataan kokoarvio. Rahanmenoa ei voi estää, mutta koska painoa on kertynyt jo tähän mennessä 17 kiloa, olisi mukava saada edes jonkinlaista arviota siitä, että minkäs kokoinen pötkylä se pitäisi maailmaan saattaa, ja onko hänellä toivoakaan mahtua normaalireittejä tulemaan. Hieman vaan ottaa päähän se, että mikäli neuvolassa olisi ollut kokenut lääkäri, hän olisi näihin asioihin osannut ottaa kantaa ilman ylimääräistä rahanmenoakin.
Päivän pelasti kuitenkin vierailu äitiyslomalla olevan kollegan luokse. Hänellä on valehtelematta mielestäni maailman kaunein 8 kuukauden ikäinen poika. Pieni ja siro ja mutruhuulinen, ja kuten tiedätte, minä en yleensä ottaen hehkuta vauvojen söpöyttä. Meitä oli kolme kollegaa vierailulla yhtä aikaa ja noilla kahdella muulla oli molemmilla kaksi omaa tenavaansa mukana. Voin kertoa, että kun lattialla häärii yhtä aikaa kaksi kolmevuotiasta ja kolme noin kahdeksankuukautista lasta, tuntuu kuin niitä olisi paikalla enemmänkin. Ihanaisen lounastarjoilun ja vinkkien lisäksi sain mukaani lähtiessä kassillisen vauvanvaatteita, ja juuri mm. niitä monen erittäin käytännölliseksi kehumia kietaisubodyja. Mahtavaa omistaa näin ystävällisiä työkavereita.
