38+0 Viimeinen masukuva?

Ja viikko 39 on näin saatu käyntiin. Kahden viikon väleinhän olen sieltä viikolta 27 saakka päivitellyt tätä mahankasvamisgalleriaa, ja todellakin toivon, että tämä kuva jää laatuaan viimeiseksi. En kerta kaikkiaan suostu olemaan enää yhtenä kappaleena kahden viikon päästä ja aloittamassa silloin viikkoa 41, en suostu, piste. Painoa on kertynyt noin 19 kiloa, ja jos tämä raskaus vielä kestää kauan, saan hommata pyörätuolin tai ainakin rollaattorin, sillä siihen malliin on polvet alkaneet paukkua, etteivät ne suostu enää kovin paljoa enempää taakkaa kantamaan. Päivät vielä jotenkuten sujuvat kun pitää itsensä kiireisenä kaikenmaailman touhujen parissa, mutta yöt tuntuvat lähinnä huonolta vitsiltä. Kyljen kääntäminen on sellainen viiden minuutin prosessi ja juuri kun olet edellisen vessakäynnin jälkeen onnistunut nukahtamaan uudestaan, niin johan taas heräät siihen, että eräät puskeutuvat virtsarakkoa vasten niin, että taas on pakko nousta. Nenäsuihketta pitää lisätä jo useita kertoja yössä, jos meinaa, että happi kulkee aamuun saakka, koska limakalvoturvotus on viimeiset pari viikkoa estänyt luonnollisen hengityksen ilman kemiallisia apuneuvoja. Ja jalkaan menee enää tasan yhdet kengät. Ja niidenkin laitto on melkoinen urakka. Jokohan sitä huomenna jaksaisi alkaa urheilemaan noita meidän portaita edestakaisin, jos sillä saisi jotain aikaan…?

 rv 38+0

36+2 Uusi yritys ja masukuvaa rv 37

No niin. Tänään siis oli ohjelmassa uusi yritys saada jotain tolkkua jampan olemukseen ja ulostulosuunnitelmiin. Suuntasin siis yksityisneuvolalle nimeltä Meri-Oulun Neuvola, joka osoittautui näpsäkkääksi yhden ihmisen pyörittämäksi firmaksi, mutta kun kokemusta piisasi kuulemma 30 vuoden edestä ja hinta oli puolet siitä (52 euroa), mitä se olisi ollut isommalla lääkäriasemalla, niin kyllä kelpasi minulle. Ultraus tehtiin kaikessa rauhassa kaikki mahdolliset luut ja elimet läpikäyden ja samalla rauhallisesti selittäen, toisin kuin viimeisellä kunnallisen puolen tarjoamalla kerralla rakenneultrassa, jossa kaikki oli ohi ennen kuin ehti edes tajuta mitä tapahtui. Masukilla tuntui olevan asiat reilassa ja sukupuolestakaan ei pitäisi olla enää mitään epäselvyyttä, vaikka nuo kaikki vanhan kansan merkit (mm. makeanhimo) osallani tyttöön viittaisivatkin. Painoa oli tällä hetkellä n. 2880 grammaa ja kuulemma siihen noin kilon verran tulee taulukoiden mukaan lisää jos laskettuun aikaan mennään. Päänympärys oli n. 33 cm ja läpimitta n. 9,6 cm, eli kuulemma verrattain suuri, mutta minkäs teet kun se on periytyvä ominaisuus ja vanhempia on molempia siunattu tällaisilla kohtalaisen kokoisilla kuulilla… Istukassa oli jo sen verran kalkkeutumaa, että se ilmeisesti lupailisi hyvää sen suhteen, ettei ainakaan kovasti pitäisi yliaikaiseksi mennä. Pää oli osittain kiinnittynyt, mutta vielä  ukkeli pystyi jonkun verran  sitä heiluttelemaan. Kohdunsuu oli myös pehmentynyt, eli jospa tässä sitten olisi toiveita jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa päästä tositoimiinkin. Keuhkot tekivät niin kovasti hengitysliikkeitä, että vaikka tyyppi päättäisi puskeutua maailmaan tänään, ei pitäisi olla mitään huolta. Kaiken kaikkiaan vierailu sisälsi siis hyvin huojentavia uutisia. Kyllä kannatti maksaa mielenrauhasta. Alla vielä masukuvaa 36+1, sekä kollaasi siitä, miten ollaan kasvettu viimeisen kymmenen viikon aikana. Itsehän kuvittelin tuossa viikolla 27 olevani jo iso ja viikolla 31 valtava. Vähänpä tiesin mitä tuleman piti….

 rv 36+1

Ylhäältä vasemmalta rv 27, rv 29, rv 31

Alhaalta oikealta rv 33, rv 35, rv 37.      

34+1 Sairaalakassi ja masukuvaa rv 35

Vau-kirja kehotti jo rv 33:lla siellä isän odotus-puolella isää huolehtimaan, että tuleva äiti pakkaa sairaalakassin. Siellä äitipuolelle ei kyllä ole vielä käsketty pakata mitään. Olettavatkohan kirjantekijät, että meillä naaraspuolisilla raskausdementia on jo tässä vaiheessa tehnyt tehtävänsä ja on parempi antaa isien huolehtia kaikesta järkevästä? No, tehtävähän se on joka tapauksessa, ellei sitten halua äkkilähdön yllättäessä pyytää miestä kuskaamaan tavaroita sairaalaan ja ottaa riski, että ukkeli onnistuu kiikuttamaan mukanaan juurikin ne vaatteet, jotka eivät ole mahtuneet päälle enää puoleen vuoteen ihohoitotuotteista sun muista puhumattakaan. Tuntuu vaan hippasen hankalalta asennoitua pakkaamaan tavaroita, joita ehkä tarvitsee neljän viikon päästä, ehkä kuuden tai ehkä pahimmassa tapauksessa vasta kahdeksan viikon päästä (härregyyyd). Meinaan saattaa tuo sää esimerkiksi hieman vaihdella lähtöajankohdasta riippuen. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää tässä listata ainakin jotakin kassiinpantavaa. Nettihän tursuilee erilaisia vinkkejä, mitä mukaan kannattaa ottaa. Ehkä huvittavin vinkkilista löytyy Bebesinfon (http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=62) sivuilta, joissa olennaisina asioina listataan mm. jumppamattoja (huom. vielä oikein monikossa), laventeliöljyä, kynttilöitä, oma päiväpeitto, imetystee (mikä??), vauvalle Ruskovillan silkkimyssy (muu ei varmaan käy?), kertakäyttöiset kuoharilasit ja viinipullo. No mikäpä siinä, kukanenkin taaplaa tyylillään. Myönnän kyllä itsekin hetken aikaa harkinneeni oman jumppapallon mukaanroudaamista, koska sen päällä köllöttely on jo alkuraskaudesta auttanut mahakipuihin ja oman mankan, koska jos synnytys venyy, haluan kuunnella omanalaistani musiikkia enkä mitään klassista radiokanavaa (saattaa muuten angstit ampaista ihan uusiin stratosfääreihin). No, valmennuksessa kerrottiin, että sairaalasta löytyy palloja ja stereoita, eli ehkä säästyn siltä, että joutuisin kottikärryillä kantamaan tavaraa mukanani. Mitä sitten luulen tarvitsevani:

-kamera ja laturi

-kännykkä ja laturi

-hygieniatuotteet = puhdistusemulsio, kasvovesi, kosteusvoide, shampoo, hoitoaine, hiuslakka, harja, hiusrenksuja /huivipanta, huulirasva, suihkugeeli, vartalovoide, käsivoide, hammasharja, -tahna, -lanka, deodorantti, meikit, hajuvesi?. (Tämä on muuten meikäläisittäin hyvinkin karsittu lista. Jos ottaisin mukaan normirepertuaarin, tulisi mukaan tietysti vielä silmänympärysvoide, hiuksiin jätettävä hoitoaine, muotoilutuote, jalkavoide, selluliittigeeli, raskausarpia ehkäisevä/korjaava voide, karvapoistogeeli ja höylä, hiustenkuivaaja ja –suoristaja… Oletan kuitenkin, että kyseisenlaisen suorituksen jälkeen silmäryppyjen hoito ja karvojen ajelu ei ole ihan päällimmäisenä mielessä..?)

- lukemista

-CD-levyjä (varoitus Oysiin samoihin aikoihin tähtääville, hevillä ei hävitä…)

-eväitä, juomista ja herkkuja (ja luumuja ja lakuja..)

-kotiutumisvaatteet (kun vaan tietäisi, että paljonkohan sitä pakkasta jo sitten on. Oletan, että collegehousut ja pitkät kalsarit- osastolla lähdetään hehkeästi kohti uutta perhe-elämää)

-neuvolakortti (ihan varmaan unohdan)

-nimi- ja numerolista henkilöistä, joille ilmoitetaan asiasta

-omia sukkia

-muistivihko ja kirjoitusvälineet

-korvatulpat

-mp3

-Kotiin valmiiksi turvakaukaloon vauvan kotiutumisvaatteet ja hoitolaukku. Avokki muistanee tämän tuoda kun saapuu meitä hakemaan.

Muuten siis ajattelin, että niillä sairaalan karmeilla kamppeilla mennään sielläoloaika. Ei suuresti huvita alkaa pyykkäämään jossain sadassa asteessa kaikkia omia vaatteita kun ilmeisesti sitä vuotaa kuin pistetty sika ne ensimmäiset päivät. Vähän lisäksi arveluttaa, että pitääköhän minun tosissaan raahata omat pullot ja tuttelit mukaan, kun kuulemma se on tämä sairaaloiden imetysmyönteisyys (pakotus) mennyt niin pitkälle, ettei sitä korviketta oikein anneta…? Kertokaa toki jos kokemuksia löytyy. Lisäksi otetaan mielellään vinkkiä vastaan, mitä listalta puuttuu.

Alla vielä masukuvaa viikolta 35, eli 34+0 ja vertailupohjaksi kuvasarjaa päiviltä 30+0 ja 32+1… jep..iso se on.

32+1 Pitää olla pikkusen pläski… masukuvaa rv 33

Jostain kumman syystä viime aikoina on päässä soinut aika ajoin JukkaPojan Pitää olla pikkasen pläski-biisi, vaikka en kyseisen musiikillisen genren faneihin muuten lukeudukaan… jännä juttu, mistähän johtuisi… Tänään on onneksi ollut mielialan suhteen hieman parempi päivä ja töissäkin jaksoi olla ihan hyvin, lukuun ottamatta edelleen niitä vessareissuja, jotka nykyisellä etanavauhdilla tuntuvat sata kilometriä pitkiltä. Olen ilmoittanut kollegoillekin, että minusta saa käytävillä porhaltaa ihan suosiolla ohi, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei jää pitämään minulle matkaseuraa. Pääseepähän edes muiden tunnit alkamaan ajallaan. Oppilaat ovat yllättävänkin hienotunteisesti malttaneet pitää kielensä kurissa opettajansa pullataikinamaisesta olemuksesta, vaikka joka maanantai aina uutta viikkoa aloitellessani olen kyllä pannut merkille katseet, jotka viestittävät ajatusta Miten joku voi olla noin iso… No yksi poikkeushan aina pitää olla. Eräs kahdeksannen luokan poika, jolta puuttuu muutenkin noin yleensä ottaen jokseenkin täydellisesti sosiaalisten käyttäytymisnormien taju, on iloisesti hymyillen kommentoinut joka viikko minulle, että ”Ope, sää oot taas lihonu!” Kerrassaan yllättävään tilanteeseen jouduin kyseisen pojan kanssa viime viikon lopulla kun luokassa kierrellessäni kuulin vierestä kommentin ”Sää näytät ihan siltä, että poksahat kohta.” ja samalla poika jo taputtaa mahaani… Eihän siinä oikein suuttuakaan voinut, mutta hetkeksi kyllä hämmennyin… Viimeiset kahdeksan herätystä jäljellä ennen lomalle jääntiä. Allapa siis masukuvaa rv 32+1. Katso ja kauhistu.

30+1 Pikkuvarpaat kylkiluiden välissä

Täällä sitä kasvetaan päivä päivältä isommaksi. Tättärärää! Aamupaino 71,5 kg ja iltapäivällä syönnin jälkeen 73,4 kg. En edes aio enää laskea tähän montako kiloa on lähtöpainoon verrattuna tullut. Todettakoon vaan, että monta. Tällä kasvuvauhdilla vetäistään vielä ennen joulukuuta toinenkin kymmenluku rikki.

Eilen ja tänään olen huomannut pikkujampan taas asettuneen uusiin asemiin tehoyksiössään, kun potkujen suunta on muuttunut ja lisäksi joku sinnikkäästi tunkee pikkuvarpaita oikean puolen kylkiluideni väliin. Vielä se ei onneksi käy kovin kipeää, mutta tuntemukset ovat lähinnä epämääräisen epämukavia. Tänään oli töissä palaveripäivä ja perinteiseen tyyliin allekirjoittanut päätti totuudentorvena hankaloida taas esimiesten iloksi, ja oli muuten suhteellisen hankalaa pitää vakavaa puheenvuoroa lainsäännösten vaikutuksesta työhömme, kun samaan aikaan eräät puskee ja punnertaa kylkiluita vasten niin maan perusteellisesti. Ennen samaista puheenvuoroa pelkäsin jo hetken aikaa käynnistäväni kiihdyksissäni koko synnytyksen, kun kuunnellessani pomon johdantoa käsiteltävään aiheeseen tunsin sykkeen kipittävän johonkin kahdensadan tietämille…

Vau-kirja ilahdutti tällä viikolla ilmoittamalla, että sikiöllä on tähän mennessä jo kunnon hiukset päässä. Kun kynnet taas tietääkseni ovat ilmestyneet jo aiemmin, putkahti päähäni saman tien jokseenkin huvittava (pelottava?) mielikuva. Jos nimittäin tyyppi on saanut kynnet äidiltään ja tuuheakin tuuheamman tukan isältään, asustaa kohdussani tällä hetkellä pienenpieni Jöröjukka.

Alla masukuvaa 30+0. Kahden viikon väleinhän olen niitä nyt päivitellyt. Kollegan mahanlaskukommentista johtuen päätin myös tehdä kollaasin viimeisen kuukauden sisällä otetuista kuvista, ja kyllä vaan, sen lisäksi, että maha on massiivisesti kasvanut, on se selvästi jo myös alempana kuin viikolla 26.

29+5 Voihan napa!

Tähän alkuun on heti esitettävä anteeksipyyntö teille, joita tämä teksti nyt tulee loukkaamaan. Minä olen nimittäin naparasisti. Minun mielestäni kuoppanapa on se ainoa ja oikea napa, ja ulkoneva napa, tai pullottava napa kuten minä sitä kutsun, on se vääränlainen napa. Olen jo aikapäivää sitten ilmoittanut avokilleni, että se napanuora leikataan sitten siihen malliin, että jampallekin tulee kuoppanapa, vaikka todellisuudessa minulla ei ole mitään hajua siitä, onko napanuoran leikkaamisella minkään valtakunnan merkitystä kyseisen asian suhteen. No oli miten oli, tässä sitä nyt itse ollaan. Jättämässä hyvästejä navalle. Höh. Tiesinhän kyllä, että jossain vaiheessa raskaana olevien naisten napa pullahtaa ulos, mutta jollain kieroutuneella tavalla yritin uskoa olevani se poikkeus joka vahvistaa säännön. Ihan tykkänään napa ei ole vielä ulospäin kurkotellut, mutta nyt lienee menossa joku navaton välivaihe, kun entinen kuoppa on hävinnyt ja mahan alue on vain yhtä tasaista kumpua. Toinen syy naparasismini ohella siihen, miksi tästäkin asiasta pitää nostaa niin hirveä haloo on se, että jouduin nyt luopumaan naparenkaastani. Ja kyllä, tiedän kuulostavani taas keskenkasvuiselta itsekkäältä marisijalta, mutta minulle naparengas on edustanut niitä viimeisiä rippeitä vanhasta identiteetistäni. Ja lisäksi meillä oli pitkä yhteinen historia. Kypsässä neljäntoista vuoden iässä päätin kaverini suosiollisella avustuksella survoa itse parsinneulan navastani läpi, jotta saisin pujotettua siihen renkaan. No metsäänhän se meni, ja reikä tuli pistettyä vaan ohuen ihokaistaleen läpi, joka kasvoi itsestään pois hetkessä. Uusi reiänteko lävistysliikkeessä olikin sitten himpun verran kivuliaampi versio, kun ammattilainen rutsautti uuden reiän jo rustottuneeseen napaparkaani. Siitä lähtien rengas on kuitenkin edustanut minulle jonkun sortin muistutusta nuoruuteni anarkismista ja nyt minun sitten piti jättää sille hyvästit. Kuinka orvolta (entinen) napani nyt näyttääkään. Epäilen vahvasti, että tulemme renkaan kanssa kokemaan jälleennäkemisen sitten, kun napani toivon mukaan joskus palaa sijaitsemaan entiselle paikalleen ja entiseen syvyyteensä. Ohessa muuten masukuvaa tältä aamulta. Kuten kaikki varmaan tunnustavat, mahahan tuntuu aina olevan siedettävimmillään aamusta, kun se vielä on suhteellisen littana, eikä ylimääräiset nesteet ole päässeet sitä turvottamaan. No alla olevaa pötsiä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua littanaksi, mutta uskokaa tai älkää, on se puolet pienempi kuin mitä se tulee olemaan illalla yhdeksän maissa.

28+1 Masukuvaa ja raporttia vauvavakuutuksesta

Tämä päivitys nyt tulee ajallisesti hieman myöhässä, mutta koska ajattelin, että joku lukija saattaa olla vasta raskaustaipaleensa alkupuolella ja vasta pohtia tätä asiaa, niin kerronpa miten vauvavakuutusasia meillä hoidettiin. Ja jos joku siellä nyt pohtii, että mikä ihmeen vauvavakuutus, niin kyseessä on siis vakuutusyhtiöiden myöntämä vakuutus (viralliselta nimeltään lapsivakuutus), jonka turvin lapsen voi sairastapauksissa kiikuttaa yksityiselle lääkärille, eikä tarvitse lähteä jonottamaan terveyskeskukseen tai päivystykseen. Meidän perheelle oli heti alun alkaen selvää, että vakuutus hommataan, vaikka se järkyttävän kallis onkin, sillä ainakaan täällä Oulussa ei yhteispäivystyksessä jonottaminen ole mitään herkkua. Odotusajat ovat tuntikausia pitkiä, ja odotusaulassa omaa vuoroasi jonotellessa ehdit todennäköisesti saamaan kymmenen uutta tautia muilta potilailta omasi lisäksi. Eikun siis vertailemaan. Koska eräs ystäväni on Tapiolalla töissä, minulla oli jo lähtöjään aavistus siitä, mitä vakuutus pitää sisällään ja mitä ehtoja kannattaa vertailla. Omat vakuutuksemmehan ovat tähän saakka olleet Pohjolassa. Vakuutusyhtiöiden nettisivuja ja keskustelupalstoja selaamalla tulimme hyvinkin pian siihen tulokseen, että Tapiolan vakuutus on paras ja helpoin, ja näin ollen edessä oli siis vakuutusyhtiön vaihto. Tapiolan lapsivakuutuksen edellytyksenä kun on se, että myös kotivakuutus hankitaan heiltä, ja lisäksi, jos siirtää muitakin vakuutuksia tai tilejä heille, saa aina enemmän ja enemmän alennusprosentteja vakuutusten vuosisummasta. Loppupeleissä siis lapsivakuutuksen ottamisen lisäksi siirsimme Tapiolaan myös kotivakuutuksen sekä säästötilin. Tapiolan vakuutuksen etuna esim. Pohjolaan verattuna on se, että korvaukset voi hakea netin kautta ja kuitteja ei pääsääntöisesti tarvitse toimittaa ja lisäksi se, että jos korvaukset hakee netin kautta, omavastuusumma maksetaan vain yhden kerran vuodessa (eka hakukerralla) ja sen jälkeen korvaukset tulee täysimääräisinä. Pohjolassa kuitit edellytetään toimitettavaksi ja omavastuu pitää maksaa jokaiselta hakukerralta! Tämä siis tarkoittaa, että jos haluaa maksaa omavastuun vain kerran, pitää kuitteja säilyttää koko kalenterivuosi, ja hakea korvauksia yhdellä kertaa vasta vakuutuskauden lopussa. Aika hankalaa sanon minä. Muitakin vakuutusyhtiöitä silmäilin ja huvittavinta oli eräältä keskustelupalstalta mieleeni jäänyt kommentti, jossa joku oli jutellut Ifin työntekijän kanssa asiasta, ja kyseinen työntekijä oli itse sanonut, että älkää nyt vaan meiltä ottako tätä lapsivakuutusta kun meidän ehdot on niin huonot. Heh. Rehellisyys maan perii ja niin poispäin. Jotta vakuutuksesta on eniten hyötyä, se kannattaa siis ottaa viimeistään kolmea kuukautta ennen laskettua aikaa. Tällöin se kattaa melkein kaikki mahdolliset sairaudet, mitä vauvalla voi olla. Jos vakuutuksen ottaa vasta vauvan syntymän jälkeen ja vauvalla todetaan esim. joku allergia, voivat vakuutusyhtiöt rajata kyseisen sairauden korvauksien ulkopuolelle. Lähtekää siis liikkeelle ajoissa.

Alla masukuvaa rv 28+0. Jos kuvaa vertaa kahden viikon takaiseen 26+0 kuvaan, ero on valtava. Olen vieläkin salaa vakuuttunut siitä, että synnytyssalissa  kaikkia paikallaolijoita odottaa yllätys, ja tyypin jälkeen maailmaan puskee myös tyypin kaveri, joka vaan on onnistunut yhdeksän kuukautta piilottelemaan ultralta ja dopplerilta…

26+0 Väkisinkin voiton puolella

Minullahan ei perinteisenä humanistina ole kummoinenkaan matikkapää, mutta onneksi jotkut viisaat insinöörit on ohjelmoineet iloksemme nettiin tuon Lilypie-raskauslaskurin. Sunnuntaina siihen vihdoin ja viimein pärähti mittariin 99 days to go. Huraa. Hiphei. Ja sunfarallallallaa. No joo. tiedetään, että sehän on vaan summittainen määrä, ja sikälimikäli tyyppi tahtoo majailla täysihoitohotellissaan sen kaksi viikkoa päälle lasketun ajan ja siitä vielä käynnistellessä menevät pahimmillaan +5 päivää, on aikaa mahdollisesti jäljellä reilustikin yli sata päivää, mutta ei anneta sen nyt masentaa. Juhlan paikka. Pullaa kaikille! Ja sitä paitsi, kun tässä nyt maailmankatsomuksestani poiketen vallan positiiviseksi heittäydyin, niin lasketaanpa tilannetta sitten miten hyvänsä, niin ainakin joka tapauksessa ollaan jo rutosti voiton puolella.

(Btw. Alla kuvaa kuinka muhkeissa tunnelmissa lähdetään viikolle 27 starttaamaan. Iltapäivävaakaan vetäisin juuri vaikuttavat 69,9 kg. Puolustuksekseni lausun, että aiemmat painoraporttini ovat aamupainosta…)

VIIKKO 22 – Ja rokki soi

Heinäkuun viimeisen viikon viikonloppuna rv:n 22 lopuilla oli jälleen ohjelmassa hieman festarointia. Tällä kertaa ihan vaan omassa kotikaupungissa, mutta sillä erotuksella, että oppaiden mukaan tyypin korvavärkit ovat jo niin kehittyneet, että hän kuulee jo ympäristönsäkin ääniä. Siispä projekti totuta vauva raskaampaan musiikkiin alkakoon. Kauniin kesäillan viiletessä mahanahan läpi sitten kuunneltiin niin kunnon suomiheviä kuin vanhan polven kasarirokkiakin ja siinä missä muut festarivieraat humaltuivat illan mittaan voimajuomista, tuleva äippä nautiskeli lättyjä, jäätelöä ja metrilakua… Koska musiikki on aina näytellyt omassa elämässäni valtaisaa roolia, koen tärkeäksi totuttaa perheemme uusikin asukas kuuntelemaan erilaista musiikkia. Kauhistun ajatusta kodista, jossa pitäisi päiväunien aikaan hissutella kuin huopatossutehtaassa. Sen sijaan olenkin alkanut automatkoilla hoilottaa sydämeni kyllyydestä radiosta tulevien biisien päälle ja metsästää heviballadilevyä tyypin tuutulaulumusaksi. Ja ai niin, kuin osoittaakseen olevansa yhteydessä ulkomaailmaan heppu on alkanut antaa elonmerkkejä itsestään. Alkuun epäilin kuvittelevani koko asian, mutta tämän viikon muutamana viime päivänä on selvästi nukkumaan mennessä alkanut mahanpohjassa herralla ihan omat jamit, joista ei ole voinut enää erehtyä.

VIIKKO 19 – Reissulainen

Tällä viikolla sikiötä kiikutettiin jo elämänsä toiselle ulkomaanmatkalle. Samoin kuin  festariliput, oli tämäkin reissu varattu ennen kuin heppu ilmoitti tulostaan. Voin kertoa että lähdön lähetessä ja olon paksutessa päästelin erinäisiä ärräpäitä sen suhteen, ettei matkaa peruttu tai siirretty tai muutettu kun tieto masukista tuli. Kuka hullu nyt haluaa lähteä Sisiliaan vuoden kuumimpaan aikaan maha pystyssä? No ilmeisesti aika moni, totesin perille päästyämme. Lämpötilan huidellessa + 35 asteen paremmalla puolella pysyttelin visusti aurinkovarjon alla ja kyljellään ähisten yritin vuoronperään lukea Vauva-lehtiä ja vuoronperään Cosmopolitania. Jaa miten niin pientä identiteettikriisiä pukkaa? Loppujen lopuksi viikko sujui oikein mukavasti, mistä suuri kiitos kuuluu mahtavalle hotellillemme tehokkaine ilmastointeineen ja huippuine puolihoitoillallisineen. Harmitti vain, kun emme voineet lähteä mukaan matkatoimiston järjestämille retkille. Haastattelin nimittäin oppaita ennakkoon, ja kuten olin ounastellutkin, ei tällaisia rakkorajoitteisia oltu juuri huomioitu retkien aikatauluttamisessa. Tällä matkalla ei muuten tullut enää kyseeseen ottaa aurinkoa selän puolelle mahalla maaten. Se oli nimittäin mahdotonta. Aika tarkalleen juuri edellisen matkan jälkeen maha on ikään kuin uudelleenmuotoutunut. Kohtu on siis selvästi kasvanut ja sen asukas siirtynyt ylöspäin saaden pelkän ajatuksen mahalleen asettautumisesta tuntumaan järjettömältä. On jokseenkin mielenkiintoista kokea olevansa Barbababa.