33+3 Perhevalmennus Vol 3

Tänään oli tältä erää viimeinen perhevalmennus. Se viimeinen kertahan on siis helmikuun lopussa ja siihen on tarkoitus osallistua sitten koko perheen voimin. Ei ollut enää mikään varsinainen yllätys, että tämäkin kerta käynnistyi korttilämmittelyllä. Kuinkas muutenkaan… Tällä kertaa lattialta poimittiin kuvakortteja, joihin oli kirjoitettu tekstejä tyyliin äiti, isä, uni, luottamus jne. ja tarkoitus oli poimia kortti, joka kuvaa omaa tunnetilaa tai itselle tärkeää asiaa synnytyksen jälkeen (tai jotain sinnepäin). Ei liene mikään shokkiuutinen kenellekään, että oma korttini oli juurikin tuo uni. Sitten taas katseltiin videota, tällä erää aiheesta imetys. Videon piti käsitellä sekä imetystä, että pulloruokintaa, mutta kyllä se jälkimmäinen kuitattiin sillä, että videon lopussa tuumattiin varsin lyhyesti, että ( by tyhe way) pullollakin voi ruokkia. Jatkettiin keskustelemalla videon herättämistä ajatuksista ja aiheeseen liittyvistä kysymyksistä. Onneksi aihe laajeni nopeasti koskemaan muutakin vauvanhoitoa, niin kuin illan teemana olikin, ja jossain vaiheessa illan vetäjät ilmoittivat, että voidaankin jatkaa näin yhteisesti keskustelemalla loppuun saakka ja voidaan jättää ne aiotut pienryhmäkeskustelut pois. Halleluja ja rasti seinään. Kysymyksiä esitettiin laidasta laitaan ja itsekin sain mm. varmistuksen sille, että kyllä se miinus kymmenen astetta kuulemma on vauvalle se pakkasraja, jonka jälkeen ulkoilua tulee välttää. Jos siis talvesta tulee samanlainen kuin pari aiempaa, niin sitä tullaan sitten majailemaan neljän seinän sisällä melko pitkään laitokselta kotiutumisen jälkeen. Lisäksi saatiin hiplailla tuttipulloja, ja maidonkerääjiä ja muita vauvanhoitoon liittyviä tarvikkeita, jotka allekirjoittanut tosin antoi aika nopeasti ringissä seuraavalle. Mitä niitä enää hiplailemaan, kun ne on tullut jo kerran hankittuakin… Kokonaisuutena tämä ilta oli ehkä mukavin valmennuksista, eikä illan vetäjistä kukaan yrittänyt painostaa meitä tulevia mammoja imetykseen, vaan pulloruokinnastakin puhuttiin aivan neutraaliin ja hyväksyvään sävyyn. En nyt tiedä onko tämä taas aivan hyvä idea tunnustaa tässä vaiheessa julkisesti, mutta itse olen ajatellut ruokkia lapseni korvikkeella. Syitä on useampia, mutta ehkä suurimpana syynä on se, että koen rintaruokinnan liian kahlitsevaksi. Olen aina ollut melko suuressa määrin sitoutumiskammoinen, ja ajatus siitä, että joku toinen on kaksikymmentäneljä tuntia riippuvainen minusta puolen vuoden verran, on jokseenkin mahdoton. Tiedän aiheen olevan melko arka ja eräänlainen tabu, ja tämä nyt taas herättää varmasti voimakkaita reaktioita ja vastalauseita monessa teissä, mutta kerronpa nyt kuitenkin. Olenhan täällä muitakin poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitäni aiemminkin vuodattanut. Koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan, ja koskaan ei tiedä muuttuuko mieli, mutta tällä hetkellä olen asennoitunut tällä tavalla, ja ajattelen, että meidän perheessä molemmilla vanhemmilla tulee olemaan tasavertainen mahdollisuus osallistua vauvan hoitoon ja ruokintaan.

32+4 Perhevalmennus Vol 2

No niinhän se sitten rykäistiin käyntiin tämä perhevalmennuksen kakkos-osakin samaisen nuoren vastavalmistuneen terkkarin jälleen takataskustaan kaivamalla korttipakalla. Tällä kertaa lattialle leviteltiin eri-ilmeisiä ja –asentoisia nallekarhun kuvia, joista sitten piti valita kuva, joka ilmentää omaa asennoitumista synnytykseen. Johan nyt on markkinat. Jos se vielä ensi kerralla kaivaa jonkun korttipinon esille niin saatanpa hyvinkin lähteä nostelemaan saman tien. No hammasta purren selvittiin taas tästä pakollisesta alkulämmittelystä, jonka jälkeen siirryttiin katsomaan synnytysvideoita. Ensimmäinen video oli taas kuvattu joskus vuodella miekka ja kypärä ja siinä toista (!) lastaan synnyttävä nainen kertoili rauhalliseen tahtiin synnytystuntemuksiaan, ja synnytys oli ehkä todellakin sieltä maailman helpoimmasta päästä, joita sattuu varmaan yksi triljoonaan. Toinen video oli paikkakuntamme omasta sairaalasta, jossa myöskin toista (!!) lastaan synnyttävä nainen synnytti luomukeinoin. Tässä videossa jo vähän äristiinkin, mutta nekin pienet ärinät kätilö tukahdutti sanomalla että ”Nyt ei tarvita yhtään ääntä, ponnistat vaan.” (Tässä vaiheessa videon katsominen alkoi vatuttamaan ja allekirjoittanut kykeni vaan miettimään, että milläköhän astalolla olisin itse kyseistä kätilöä tilanteessa huitaissut. Toim. huom.) Olisiko nyt sitten ollut liikaa vaadittu kuvata ihan ihka aito ensisynnytys ja näyttää se meille, kun nämä valmennukset on kuitenkin ensisynnyttäjille tarkoitettu? Kysynpähän vaan. Tai ainakin sellainen, missä kaikki ei suju amerikkalaiseen sarjatyyliin. Ainakin itsellä on jäänyt ikuisesti mieleen yläasteen ysiluokalla katsottu nuorisoelokuva Täältä tullaan elämä, jossa ihan äkkiarvaamatta kuvaruudulle pamahti aivan helkkarin realistinen synnytyskohtaus. (Kiitos vaan silloiselle Opolle. Et sitten varoittanut. Sen videon jälkeen kukaan luokan tytöistä ei ajatellut ikinä synnyttää.) Videoiden jälkeen keskusteltiin pienryhmissä (jee jee, jälleen yksi työskentelymuoto, jota inhoan) synnytykseen liittyvistä asioista kuten milloin lähteä sairaalaan, mitä kivunlievityskeinoja on ja mikä on tukihenkilön rooli. Sitten pienryhmät esittivät pohdintansa tulokset ääneen ja muut saivat kysyä ja kommentoida ja lisäksi nuoren terkkaritytön kaverina tällä kertaa ollut kokeneempi neuvolatäti (kätilö itsekin) vastaili avoimiksi jääneisiin kysymyksiin. Mitään varsinaisesti uutta ei tälläkään kertaa tullut esille, mutta olihan se ihan hyvä kuulla, että on suunnilleen oikein ymmärtänyt asiat, joihin on etukäteen itse perehtynyt. Illan parasta antia taisi taas olla valmennuksen jälkeiset eväät. Viime viikolla kurvattiin avokin kanssa kebab-puljun kautta kotiin ja tällä kertaa suunnattiin Subiin patongin hakuun. Mitähän sitä ensi viikolla keksisi?

31+4 Perhevalmennus Vol 1

Nyt se sitten alkoi. Perhevalmennus siis. Niiden määrä ja sisältöhän ilmeisesti vaihtelee eri paikkakunnilla, ja täällä meilläpäin valmennuksia on yhteensä neljä. Tämän ensimmäisen kerran aiheena oli parisuhde, toisen kerran aiheena on synnytys ja kivunlievitys ja kolmannen kerran aiheena imetys ja vauvanhoito. Neljäs kerta on sitten helmikuussa kun vauva on parikuukuukautinen. Muuten nuo kolme kertaa on nyt perättäisillä viikoilla ja kolmannella viikolla on vielä lisäksi tuleville iseille oma iltansa. Sessiot kestävät aina kaksi tuntia kerrallaan ja ne on keskitetty aina tiettyjen asuinalueiden ensisynnyttäjille laajemmalta alueelta yhden neuvolan tiloihin.

No entäpä se illan anti sitten. Joo-o. Mitähän tähän nyt sanoisi. Illan vetäjänä oli nuori vastavalmistunut terveydenhoitajatyttö, joka heti alkuunsa rehellisesti tunnusti, että hänellä itsellään ei ole lapsia. Siitä illan teemana olleesta parisuhteesta hänen osaltaan en sitten tiedä... Toinen vetäjä oli perheellinen nelikymppinen diakonimies. Molemmat vetäjät olivat kyllä ihan sinänsä mukavia, mutta kun heti lämmittelyksi piti noukkia lattialta aikakauslehdistä leikattuja kuvia sen mukaan, että ne kuvaisivat omia fiiliksiä tällä hetkellä ja sitten siirtyä seisomaan lattialle kuvitellun Suomen kartan päälle siihen kohtaan, mistä on kotoisin ja kertoa itselle tärkeästä kasvatusidolista, oli allekirjoittaneen karvat nousseet jo aivan pystyyn. Ryhmäytymisleikit ja ventovieraille avautuminen kun eivät kuulu lempiharrastuksiini. Ilta jatkui Riittävän hyvä vanhempi-videopätkällä ja tulevien äitien ja isien ryhmiin jakamisella, missä sukupuolitovereiden kanssa keskusteltiin odotuksista ja ajatuksista, mitä tuleva elämänmuutos herättää. Viimeisen puolen tunnin ajan miespuolinen diakoni rakenteli seurakuntayhtymän puupalikkapelistä parisuhteen perustuksia ja yritti kovasti viritellä keskustelua yleisön pysyessä mykkänä ja vilkuillen kelloon ja salaa haukotellen. Epäilen, ettei kukaan halunnut kommentoida, koska pelkäsi, että sitten emme ikinä pääse lopettamaan tilaisuutta. Lopuksi saimme palautelomakkeet illasta ja ilokseni kuulin, että ensi kerran synnytystarinoita on tulossa avustamaan myös kokeneempi terkkari. Kiva kiitti moi. En oikein tiedä kokiko kukaan iltaan osallistunut sitä hyödylliseksi. Ehkä joku sellainen, joka ei kykene parisuhteensa toisen puoliskon kanssa lainkaan juttelemaan tulevaisuuteen liittyvistä asioista kahden kesken tai joka ei ole itsenäisesti yhtään pohtinut sitä, mikä tulee muuttumaan. Eli onpa tullut hyödyllisempiäkin kaksituntisia elämän aikana vietettyä. Noh, eipä sillä, että tällaisella mammutilla olisi enää juuri muutakaan aktiviteettia iltaisin, menihän se noinkin. Odotukset ensi viikon asiapitoisempaa valmennusta kohtaan ovat kuitenkin hieman suuremmat.

Ihanaista viikonloppua! Meilläpäin ainakin myrskyää. Hyvä tekosyy lyllertää taas illaksi sohvaan. (Ihan niin kuin nyt muuten olisi ollut mitään hurjia suunnitelmia…)