35+5 Kahta en vaihda, toinen on tämä Turun sinappi ja toinen…

Rattoisaa Pyäinpäivää vaan kaikille. Itsellä ei kyllä enää juuri viikonpäivillä ole merkitystä, sen verran mökkihöperöitynyt tässä jo kahden viikon kämpistelyn jälkeen aletaan olla. Tänään ajattelin listailla sellaisia tarveasioita ja -esineitä, joita ilman en olisi tästä raskaudesta täysissä sielun ja järjen voimissa selvinnyt (herää kysymys olenko nytkään?), ja jotka ilman muuta ottaisin mukaan kuvioihin uudelleen, jos joku paha noita nyt pikakelaisi raskauteni uudelleen alkuun (hui mikä kauhea ajatus!). Missään nimessä tämä ei ole minkään sortin maksettu mainos, vaan ihan vaan tyytyväisen käyttäjän vinkki mahdollisesti tarpeessa oleville lukijoille. Sillä mikäli siellä ruudun toisella puolella on raskautensa kanssa vasta alussa olevia lukijoita, suosittelen tarpeen ilmetessä kokeilemaan seuraavia juttuja:

1.    Lisäravinteet

Heti raskausajan alussa heti kun minulle selvisi, että A-vitamiineja ei saa käyttää ja jouduin luopumaan minulle rakkaasta Mivitotalista, otin käyttöön raskausajan monivitamiinitabletit ja siihen rinnalle Omega 3-ölljykapselit. Mene ja tiedä sitten, mutta itse ainakin uskon, että hemoglobiinini on pysytellyt jokseenkin hyvänä läpi koko raskauden näiden ravintolisien ansiosta, sanoin kuin hiukset, iho ja kynnet. Viikolta 30 alkaen otin erään lukijani suosituksesta käyttöön myös magnesiumtabletit torjuakseni järkyttäviä öisiä suonenvetoja, ja sen jälkeen olenkin saanut olla yöni rauhassa tämän vaivan osalta. Nyt viimeisten parin viikon aikana pillerivarastoon olen joutunut lisäämään satunnaisesti napsitut Renniet, sillä närästys on pahentunut mitä pidemmälle raskaus on edennyt.

2.    Raskausarpivoiteet

Kuten jo aiemmin olen kertonut, ryntäsin kosmetiikkaostoksille suunnilleen heti seuraavana päivänä siitä, kun kaksi viivaa tikkuun ilmestyi. Apteekista siis hankin varsinaisesti tähän tarkoitukseensa suunnitellun Vichyn raskausarpivoiteen, ja The Body Shopista paksuakin paksumman kaakaovartalovoiteen. Uskollisesti olen rasvannut mahaa ja olematonta rintavarustustani Vichyllä aamuisin ja kaakaovoiteella iltaisin, ja ilokseni voin todeta. että niitä muutamaa pientä pystyviivaa lukuun ottamatta, joista vaahtosin viikolla 26, nahkani on pysynyt jokseenkin kuosissa huolimatta jo tähän mennessä kertyneistä 16 lisäkilosta. Ellen ole täysin laskuissa seonnut, ollaan tällä hetkellä menossa Vichypurkissa numero 5 ja kaakaovoiteessa numero 4, mutta sanoisin, että tässä tapauksessa kyseessä on money well spend, eli tuotteet on olleet rahansa arvoisia.

3.    Babybelt ja muut jatkopalat

Tukivyöstä olen myös tarinoinut useampaan kertaan. Viikolta 20 asti käytössä on siis ollut päivittäin Anitan Babybelt, jota ilman en varmasti olisi selvinnyt huonon selkäni kanssa. Nyt viikolta 33 saakka olen pitänyt vyötä myös öisin, kun maha saavutti sellaiset mittasuhteet, että alkoi tuntumaan siltä, että selkä napsahtaa öisin poikki kun yrittää kylkeä kääntää. Olen vakaasti harkinnut hankkivani myös Belly Bandit-vyön (http://www.pepino.fi/bamboo-belly-bandit-p-231.html) raskauden jälkeiseen elämään, sillä epäilen, että kun selkä on ollut tuettuna nyt kohta neljä kuukautta, se saattaa vaatia ylimääräistä tukea myös vauvankantohommissa ainakin aluksi, ennen kuin selkälihakset taas muistavat olemassaolonsa.

Viikolla 27 raportoin olleeni tylsillä ostoksilla, mutta nuo tylsät ostokset ovat kyllä kannattaneet. Polvimittaiset tukisukat pelastivat viimeiset kuukauteni töissä, kun auttoivat turvotukseen sen verran, että jaksoin seistä työpäivän verran, ja että sain edes jotkut kengät jalkoihini. Hiostavat hirvityksethän nuo kapistukset ovat, mutta sen verran kammosin ajatusta vaanivista suonikohjuista, että useimpina aamuina sukkiin turvauduin. Toinen erittäin hyödyllinen hankinta oli se rintaliivien jatkokappale. Allekirjoittaneen pikkuruinen tissiosasto kun ei ole edelleenkään kovin suureksi muuttunut, mutta ympärysmitta on ihrakerroksen lisääntyessä kasvanut, niin jatkopalat on auttaneet selviämään samoilla kaksilla rintaliiveillä näihin päiviin saakka.

4.    Vartalotyyny

Lidlistä hankittu Erkki the Vartalotyyny on todellakin ollut huokean hankintahintansa arvoinen. Tällä hetkellä Erkki alkaa jo olla melko lyttyyn painunut eräistäkin kohdista, kun se yö toisensa jälkeen joutuu mukautumaan päällensä kömpivän virtahevon sulokkaisiin vartalonkaariin. Ilman Erkkiä ei nukkumisesta olisi tullut sitäkään vähää kuin nyt. Tarkempi kuvaus Erkistä löytyy postauksesta 27+0.

5.    Henkkiksen mammavaatteet

Koska turhamainen nainen ei voi kuvitellakaan esiintyvänsä aina samoissa vaatteissa, ovat HenkkaMaukan edulliset mammavaatteet todellakin pelastaneet tämän odottajan vuodenmittaisilta vaatepulmilta. Parhaiksi ostoksiksi osoittautuivat harmaanmustat stretch-farkut ja eri väreissä hankitut perus t-paidat, joiden laatu on yllättänyt positiivisesti. Kuvia mm. näistä vaateraportissa 29+6.

6.    Funktionaaliset elintarvikkeet

Alkuraskauden yksi hurmaavimmista sivuvaikutuksista oli armoton ummetus. Vaiva, joka tällaiselle jäätelöä rakastavalle laktoosi-intolerantikolle oli aiemmin hyvinkin vieras. Erinäisiä lääkkeitä vaivaan kokeiltuani tajusin kääntyä tietynlaisten elintarvikkeiden puoleen, ja mitä lämpimimmin suosittelen kaikille Kellogs’s All Bran Flakes kuitumuroja sekä Activia-jogurtteja.

+ Bonus

Avomies. Oikein hyvä olla olemassa. Mielellään tällaisena hyvin pitkämielisenä versiona, joka on jaksanut jo kahdeksan kuukautta katsella ja kuunnella raivareitani milloin mistäkin asiasta ja ottaa vastaan totaalisen turhautumiseni olotilaani. Joka on jaksanut sinnikkäästi siivota neljänneltä raskauskuukaudelta eteenpäin, kun allekirjoittaneen selkävaivat alkoivat estämään kaikenlaisen kumartelun. Joka on jaksanut laittaa monipuolista ruokaa, kun eräitä muita ei väsymyksen vuoksi olisi voinut vähempää kiinnostaa. (Jos olisin tuleva sinkkuäiti, olisi pikkujamppa kasvanut sikiövaiheensa nuudelien ja murojen voimin.) Joku, johon voi luottaa kun h-hetki on käsillä. Ja ennen kaikkea joku, joka on jakamassa uuden elämäntilanteen kanssasi, niin että se ei pelota ihan niin paljoa, kuin se muuten tekisi.

VIIKKO 26 – Paska viikko

25+1 Little feet are beating like a jungle drum

Jep jep…oletteko kuulleet sen biisin My heart is beating like a jungle drum…? no meikäläisen mahassa on alkanut viime päivien aikaan tuntua siltä, että pikkujampalla soi kyseinen biisi päässä jokseenkin nonstoppina ja sen kertosäkeen tahtiin on mukava polkea jalkoja…ranccadaccadaarancaadaa… Vau-sarjan raskausopashan esittelee tämän ajanjakson alkamista vallan positiivisin sanakääntein ja kehottaa iloitsemaan jokaisesta liikkeestä, koska mehän emme elämämme aikana ”pääse osalliseksi tästä kokemuksesta kovin usein”. Tottahan toki on kiva tietää, että asukilla menee lujaa ja kaikki on kunnossa, mutta entäpä jos haluaisi nukahtaa välillä? Tai entäpä jos ei suuresti nauti siitä, että joku tanssii virtsarakon päällä noin kolmasosan vuorokaudesta? Huokaus. Sovitaanko, että tämä turhautunut pohdinta menee flunssan piikkiin, jota täällä sairastetaan viidettä päivää putkeen ilman valoa tunnelin päässä.

25+2 Rits sanoi mahanahka ja turhamainen nainen itki

Kun noin kuusi kuukautta takaperin pissasin plussan esiin tikusta, mitä tein ensiksi? Juoksin riemusta kiljuen tulevan isän, tädin tai mummin kaulaan? Ryntäsin kauppoihin hipeltämään pienenpieniä nuttuja ja töppösiä? Ei. Istahdin tietokoneen äärelle ja ryhdyin googlettamaan tietoa parhaista raskausarpien ehkäisykeinoista. Koska keskustelupalstoilla tuntui vallitsevan jyrkkä kahtiajako apteekissa myytävän Vichyn raskausarpivoiteen ja The Body Shopin kaakaovoiteen kannattajiin, minä menin ja ostin molempia. Aamuisin levittelin helpommin imeytyvää Vichyä ja iltaisin tuntikausia tahmaavaa kaakaovoidetta. Ja uskollisesti minä rasvasin. Aloitin rasvaamisen heti, vaikka apteekin purkin kyljessä puhuttiin viidennestä kuukaudesta. Noh, onneksi Body Shopin myyjä kuitenkin oli kanssani samalla kannalla, että parempi liian aikaisin, kuin liian myöhään. Ja kyllä, tiedänhän minä, että taipumus saada raskausarpia kulkee suvussa ja valitettavasti olen nähnyt jäljet äitini vatsalla, jotka minä olen maailmaan matkatessani aiheuttanut. Silti halusin uskoa. Ja toivoa. Ja kun nyt kuudennen kuukauden lähetessä loppuaan, havaitsin eilisiltana peilistä katsoessani ne kolme pientä arpea pystysuorassa alavatsallani, kykenin hillitsemään itseni noin viisi minuuttia ja sitten istuin alas. Ja itkin. Tämä saattaa nyt kuulostaa monenkin mielestä järjettömältä, mutta minä en missään määrin osaa suhtautua arpiini raskausajan muistoina ja kantaa niitä ylpeästi sotavammoinani, niin kuin ilmeisesti pitäisi. Minä hyvästelen mielessäni bikinit loppuelämäkseni ja jään kauhulla odottamaan lopullisten vaurioiden tasoa. Jos teissä, rakkaat lukijani (joita tiettävästi on ainakin viisi :D), on raskaustaivaltaan vasta aloittelevia turhamaisia naisia, en kehota teitä käymään Vauva-lehden nettisivun kuvagalleriassa katsomassa lukijoiden sinne lisäilemää arpikokoelmaa, jos haluatte säilyttää yöunenne ja mielenterveytenne. Lohdutuksen ja viisauden sanoja otetaan myös mielellään vastaan kommenttien muodossa.

25+3 Valivali

Koska edellistenkään rv 26 päivien postaukset eivät ole mitään varsinaista positiivisuuden riemuvoittoa olleet, niin täten nimettäköön tämä viikko paskaksi viikoksi ja annetaan tulla koko rahan edestä. Jos itse olet niitä always look at the bright side of life-tyyppejä, ei kannattane jatkaa lukemista tämän pidemmälle. Tällä viikolla olen viimeistään tajunnut, että miksi synnyttäneet naiset eivät kerro meille toistaiseksi lapsettomille naisille raskausajasta tarkemmin. Syy on erittäin yksinkertainen. Koska kukaan täysipäinen nainen, joka tietäisi etukäteen, mitä kaikkea on tulossa, ei ryhtyisi tähän hommaan. Tai sitten naisille vaan tehdään vakiotoimenpiteenä laitoksella synnytyksen jälkeen osittainen lobotomia, jotta raskausajan karmeudet ja synnytys unohtuisivat, sillä muutenhan pian kansantalous kääntyisi laskuun, kun kaikilla olisi korkeintaan se yksi lapsi. Olen myöskin tullut siihen tulokseen, että ne vauvalehtien alati hymyilevät (hymistelevät) naiset valehtelevat. Jolleivat kaikille, niin ainakin itselleen. Tämä ei taatusti ole kenenkään elämän parasta aikaa. Tai sitten se aiempi elämä on ollut todella kamalaa. Meille ei- synnyttäneillehän annetaan kuva, että raskaus on ihanaa. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana saattaa vähän etoa, ja sitten viimeisen kolmanneksen aikana saattaa vähän olla massu tiellä nukkuessa, mutta muutenhan raskaana oleva nainen kukoistaa ja hehkuu. Ei muuten hehku. Omaan ensimmäisen kolmannekseen ei kylläkään kuulunut onneksi oksentaminen (olen myös kuullut naisesta, joka oksensi joka päivä neljänkymmenen viikon ajan ja viimeisen kerran laitoksella samalla lasta ulos pungertaen…), vaan pelkästään lievähkö etominen, mutta tämä etuoikeus kenties johtui vain erinomaisesti haltuunotetusta tankkaamisesta heti raskauden ensimetreiltä lähtien. Ei nimittäin ole tämän tytön verensokerit päässet kertaakaan tippumaan, sen verran hyvin on ruoka-aikaan oltu kotona. Mutta kuten jo aiemmin olen pienemmissä erissä valottanut,  raskauden ensimmäistä ja toista kolmannesta ovat sen sijaan vauhdittaneet ensiluokkainen vatsakipu (viikolle 10 saakka), järjetön ummetus (ensimmäiset 12 viikkoa ja sen jälkeen, löydettyäni uudelleen rakkaan ystäväni Kellog’s All Bran Flakesin, enää satunnaisena vierailijana…), paisuvan ja painavan kohdun, sekä sittemmin selkäkivun ja kasvaneen mahan myötä kadonneet yöunet (viikolta 1 lähtien, odotettavissa jatkuvan viikolle 40+ asti ja siitä muista syistä johtuen eteenpäin seuraavat 18 vuotta), edellisestä kenties johtuva jatkuva väsymys, iskias (ja sen myötä vasemmasta reidestä kadonnut tuntoaisti, jonka epäilen enää koskaan palaavan, viikolta 11 asti), hulluuden partaalle ajava ihon kutiaminen joka paikasta (viikolta 1 alkaen), hillitön nesteenkertyminen, selluliitti kaikkialla alaraajoissa (jopa pohkeissa!!), takapuolen leviäminen toistaiseksi kolmella vaatekoolla, jalan kasvu yhdellä koolla, joko kukkivan rasvainen tai hilseilevän kuiva iho (viikosta riippuen), kymmenet uudet mustat luomet kaikkialla vartalossa ja nyt viimeisimpänä vielä ne raskausarvet. Unohdinko jotain? Saattaapa olla, että unohdinkin, muistinikaan toiminta kun ei ole enää aivan ennallaan, ja saatan välillä päästellä suustani mitä sattuu tajuamatta itse lainkaan sanoneeni mitään kummallista. No joo, voisin kai vielä lisätä, että eipä ole kengän laittaminen jalkaan ollut näin vaikeaa sitten sen, kun olin itse yksivuotias. Samaisista syistä olen joutunut ulkoistamaan jalkahoidon tekemisen (yritäpä yltää leikkaamaan varpaankynnet kun edessä on kymmenen kiloa massaa, joka ei edes litisty niin kuin normaali ihrakerros) ja joutunut luopumaan erinäistenkin karvojen trimmaamisesta…. Että voinpa vaan sanoa, että minä en ole se iloisesti lauleskeleva ja nuttuja kutova odottaja. Edellisten vaivojen lisäksi kun hormonitoiminnan myllerrys ei suinkaan ole tuonut minusta esiin niitä parhaimpia puolia, vaan pikemminkin sen Mr. Hyden, jolla saattaa tehdä mieli puraista pää irti aamun ensimmäiseltä vastaantulijalta. Varsinkin, jos se sattuu olemaan joku kiero nainen, jolla on lapsia ja täten siis kuuluu salaajien salaliittoon… - tai jos se sattuu olemaan nainen, jolla ei ole lapsia ja joka myöskään ei ole raskaana, eikä täten tiedä elämän realiteeteista vielä mitään.

ps. lisättäköön listaan siitä unohtunut eksoottinen reisi-ihottuma ja ihan viime päivinä alkanut ajoittainen  närästys ja päänsärky. Jippijaijee.