33+3 Perhevalmennus Vol 3

Tänään oli tältä erää viimeinen perhevalmennus. Se viimeinen kertahan on siis helmikuun lopussa ja siihen on tarkoitus osallistua sitten koko perheen voimin. Ei ollut enää mikään varsinainen yllätys, että tämäkin kerta käynnistyi korttilämmittelyllä. Kuinkas muutenkaan… Tällä kertaa lattialta poimittiin kuvakortteja, joihin oli kirjoitettu tekstejä tyyliin äiti, isä, uni, luottamus jne. ja tarkoitus oli poimia kortti, joka kuvaa omaa tunnetilaa tai itselle tärkeää asiaa synnytyksen jälkeen (tai jotain sinnepäin). Ei liene mikään shokkiuutinen kenellekään, että oma korttini oli juurikin tuo uni. Sitten taas katseltiin videota, tällä erää aiheesta imetys. Videon piti käsitellä sekä imetystä, että pulloruokintaa, mutta kyllä se jälkimmäinen kuitattiin sillä, että videon lopussa tuumattiin varsin lyhyesti, että ( by tyhe way) pullollakin voi ruokkia. Jatkettiin keskustelemalla videon herättämistä ajatuksista ja aiheeseen liittyvistä kysymyksistä. Onneksi aihe laajeni nopeasti koskemaan muutakin vauvanhoitoa, niin kuin illan teemana olikin, ja jossain vaiheessa illan vetäjät ilmoittivat, että voidaankin jatkaa näin yhteisesti keskustelemalla loppuun saakka ja voidaan jättää ne aiotut pienryhmäkeskustelut pois. Halleluja ja rasti seinään. Kysymyksiä esitettiin laidasta laitaan ja itsekin sain mm. varmistuksen sille, että kyllä se miinus kymmenen astetta kuulemma on vauvalle se pakkasraja, jonka jälkeen ulkoilua tulee välttää. Jos siis talvesta tulee samanlainen kuin pari aiempaa, niin sitä tullaan sitten majailemaan neljän seinän sisällä melko pitkään laitokselta kotiutumisen jälkeen. Lisäksi saatiin hiplailla tuttipulloja, ja maidonkerääjiä ja muita vauvanhoitoon liittyviä tarvikkeita, jotka allekirjoittanut tosin antoi aika nopeasti ringissä seuraavalle. Mitä niitä enää hiplailemaan, kun ne on tullut jo kerran hankittuakin… Kokonaisuutena tämä ilta oli ehkä mukavin valmennuksista, eikä illan vetäjistä kukaan yrittänyt painostaa meitä tulevia mammoja imetykseen, vaan pulloruokinnastakin puhuttiin aivan neutraaliin ja hyväksyvään sävyyn. En nyt tiedä onko tämä taas aivan hyvä idea tunnustaa tässä vaiheessa julkisesti, mutta itse olen ajatellut ruokkia lapseni korvikkeella. Syitä on useampia, mutta ehkä suurimpana syynä on se, että koen rintaruokinnan liian kahlitsevaksi. Olen aina ollut melko suuressa määrin sitoutumiskammoinen, ja ajatus siitä, että joku toinen on kaksikymmentäneljä tuntia riippuvainen minusta puolen vuoden verran, on jokseenkin mahdoton. Tiedän aiheen olevan melko arka ja eräänlainen tabu, ja tämä nyt taas herättää varmasti voimakkaita reaktioita ja vastalauseita monessa teissä, mutta kerronpa nyt kuitenkin. Olenhan täällä muitakin poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitäni aiemminkin vuodattanut. Koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan, ja koskaan ei tiedä muuttuuko mieli, mutta tällä hetkellä olen asennoitunut tällä tavalla, ja ajattelen, että meidän perheessä molemmilla vanhemmilla tulee olemaan tasavertainen mahdollisuus osallistua vauvan hoitoon ja ruokintaan.