VIIKKO 7 – Kärvistelyä

Maanantaina 11.4 soittelin hermostuneena neuvolaan. En kai minä tiedä, mitä sinne pitää sanoa. Ja pitäisikö tässä nyt yhtäkkiä osata esittää aikuista ja keskustella asiantuntevasti raskauden eri vaiheista ja vauvanodotuksen ihmeellisyydestä. Suunnattoman pirteän ja maailmaa rakastavan kuuloinen ihmisen ääni luurin toisessa päässä onnittelee minua ensi sanojeni jälkeen ja änkytän jotain epämääräistä vastaukseksi. Käy ilmi, että kyseinen henkilö on vain jonkun sortin puhelinvastaaja ja hän välittää pyyntöni päästä neuvolaan the neuvolantädille, joka sitten soittaa minulle myöhemmin ja kertoo milloin saapi tulla. The neuvolantäti soittaakin seuraavana päivänä yhtä pirteine onnitteluineen ja saan ajan kolmen viikon päähän. Häh? Siihenhän on vaikka kuinka kauan. Minähän olen silloin jo ties miten pitkällä. Mistä minun pitäisi siihen asti tietää kaikki asiaankuuluvat asiat ja ruokavaliot sun muut? Olin naiiviuksissani kuvitellut, että senkun soitan, niin minut suljetaan heti hellästi terveydenhuoltoalan ammattilaisten siipien suojaan ja he ohjaavat minua hoivaten läpi raskausajan tyrskyjen. Ja paskanmarjat. Helvetillinen mahakipu jatkuu edelleen ja kun eräänä iltana kesken elokuvan katsomisen heittäydyn lattialle pyörimään itkeä volisten, avomieheni käskee minun tilata ajan yksityiselle puolelle varhaisultraan, jotta saataisiin joku selvyys siihen, pitääkö tässä nyt oikeasti olla huolissaan jostakin. Saan ajan seuraavan viikon maanantaille ja siihen asti viihdytän itseäni herra Googlen valistavassa huomassa nähden painajaisia räjähtävistä munatorvista ja muista kohdunulkoiseen raskauteen olennaisesti kuuluvista seikoista.