39+0 Viimeistä(kö) viedään

Näin sitä ollaan päästy lähtölaskennassa viimeiseen viikkoon. Ei niin millään uskoisi. Koko raskauden ajan tämä viimeinen kituviikko on tuntunut niin kaukaiselta ajatukselta, että ei sen käsillä olemista ymmärrä vieläkään. Vaikka kuinka yrittää valmistautua lukuisin eri tavoin siihen, että päivänä minä hyvänsä elämä mullistuu täysin, ei sitä silti voi käsittää. Epäilen vieläkin joka aamu herääväni vanhana omana itsenäni ilman jättimahaa ja totean kaiken olleen vaan unta. Jotenkin allekirjoittaneelle suuret muutokset elämässä ovat aina olleet hankalia. Jos olen todennut vallitsevan olotilan olevan hyvä, olen pyrkinyt pitämään siitä kiinni kynsin ja hampain, ja muutenkin rutiinit ovat tehneet elämästäni mukavan ennakoitavaa ja helppoakin. En varmastikaan voi tajuta muutosta todeksi ennenkuin tämä mahassani viimeiset yhdeksän kuukautta majaillut otus putkahtaa todellakin maailmaan. En ole edelleenkään nähnyt unia tyypistä, enkä osaa millään kuvitella, minkä näköinen hän mahtaa olla. Toisaalta toivon joka hetki synnytyksen alkavan, jotta pääsisin tästä fyysisesti tuskaisasta olotilasta eroon ja pääsisin taas rakentamaan kehoni raunioista uutta minää, mutta toisaalta odotan kauhulla, milloin tämä tavallaan jo normaaliolotilaksi muuttunut raskaus oikeastikin päättyy ja millaista elämä on sen jälkeen. Inhoan epävarmuutta kaikissa muodoissaan, ja tämä jatkuva itsensä ja synnytyksen alkamisen merkkien tarkkailu on henkisesti jokseenkin raskasta. Näissä tunnelmissa siis aloitellaan viimeistä – tai kenties kolmanneksi viimeistä raskausviikkoa… kukapa näistä tietää.

kuva lainattu