Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

maanantai 29. elokuuta 2011

VIIKKO 25 – Sokerirasitusta ja vähän muutakin

Toinen viikko töihin paluun jälkeen ja tuntuu kuin ei olisi koskaan lomalla ollutkaan. Näinhän se menee. Lämpötila on romahtanut kesälukemista plus neljäntoista tietämiin  täällä meidän korkeuksilla ja vettä vihmoo päivittäin vaakasuorassa. Minua tämä asiantila ei suinkaan haittaa. Vaikka olenkin kesän lapsi, niin syksy tulee suosikkivuodenajoissani hyvänä kakkosena ja rakastan pimeitä iltoja ja märkänä kaupungin valoissa kiiltävää asfalttia. Tällä viikolla oli ohjelmassa se kauhulla odotettu sokerirasitustesti. Kaikille meille raskaana oleville ikäneidoille (siis kolmekymmentä täyttäneille) kun määrätään nykyisin pakollisena testi, jolla mitataan raskausdiabeteksen todennäköisyyttä (tai jotakin sinnepäin…). Muiden kohtalotovereideni blogeista olen saanut vihiä tästä operaatiosta etukäteen, ja niinpä olinkin psyykannut itseni hyvälle mallille ennen torstaiaamuista koetta. Eniten hirvitti ajatus kahdentoista tunnin paastosta ennen testiä. Kun tähän asti on edeltäneet kuusi kuukautta syönyt kahden tunnin välein, tuntui absurdilta ajatukselta lakata syömästä iltaseitsemältä ja tietää, että seuraavan kerran saa jotain suuhunpantavaa vasta seuraavana päivänä kymmenen tietämissä. Noh, valveutuneena syömisen harrastajana tankkasin itseni sen verran hyväksi edellisiltana, että aamulla ei edes tehnyt tiukkaa lähteä ilman aamukahvia ja aamupalaa terveyskeskukseen. Toinen kauhulla odotettu juttu oli testin tekoon tarvittavan sokeriliemen juominen. No, minähän olin perinteisenä pessimistinä kuvitellut, että sitä hörpitään jostain litran tuopista, ja yllätys olikin positiivinen, kun juotavaa ei ollut kuin puolitoista pientä muovimukillista. Hyväähän se ei tosin ollut. Litkun juomisen jälkeen verestä mitataan sokerit heti, sitten uudelleen tunnin päästä ja taas uudelleen tunnin päästä. Hoitaja varoitteli mahdollisista sivuvaikutuksista ja passitti käytävään odottamaan. Muutaman minuutin ajan tuntui hieman epämääräiseltä ja keskityin juuri ajatuksissani juttelemaan mahalaukulleni mukavia, kun perässäni huoneesta tullut nainen oksensi saman tien koko sokeriliemen pitkin lattioita. Sympatia oli hänen puolellaan, sillä hoitaja oli juuri kertonut, että jos joutuu oksentamaan, testi pitää keskeyttää, ja tehdä kokonaan uudelleen toisena päivänä. Tunnin päästä testin alusta tuli varoitusten mukaisesti armoton väsymys, ja teki mieli nojautua vieressä istuvan papparaisen olkaa vasten ja ottaa pienet tirsat. Töin ja tuskin sain hillityksi itseni. Uutta reikää suoneen ja vielä tunti odottelua aamupalan kuvat silmissä heijastellen. Toinen tunti sujuikin jo mukavammin, kun sokerit lähtivät tasaantumaan ja viimeisen verikokeen jälkeen oli jo sellainen olo, että pystyi aivan hyvin hyppäämään auton rattiin ja lähtemään töihin. Ymmärtääkseni tarkoitus oli, että mikäli jotain huomautettavaa tuloksissa on, neuvolasta soitetaan seuraavana päivänä ja koska mitään ei ole kuulunut, oletan, että saan ainakin toistaiseksi pitää suklaapatukkani ja lakritsajäätelöni. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että joutuisi tiukalle ruokavaliolle. Muuten viikko sujui kummemmitta hämmingeittä. Tekee vaan tiukkaa hyväksyä se, että ei enää pääse yhtä sutjakkaasti siirtymään  paikasta A paikkaan B, vaan ripeä kävely on hidastunut epämääräiseksi vaappumiseksi ja portaat noustuaan pitää viisi minuuttia tasata hengitystä. Atletista kotletiksi kuudessa kuukaudessa. Perjantaina heräsin kurjaan kurkkukipuun ja vuotavaan nenään. Viikonloppu menisikin sitten siis sohvanpohjalla huonoja elokuvia töllötellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti