Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

35+6 Terveisiä kaapinnurkista

Tänään ajattelin vain tulla välittämään pikaiset terveiset kaapinnurkista. Siivous ja organisointi on edennyt noin osaan 203 ja roskiin kannettujen jätesäkkien määrä alkaa lähennellä kymmentä. Kumma juttu, kun tilaa ei silti tunnu tulevan lisää. Tavarat ovat vaan nyt järkevämmin järjestetty ja helpommin löydettävissä ja saatavilla. Yhtenä perusteena itselleni, miksi kaikki kaapit (ja meillä on niitä MONTA) täytyy järjestellä, olen pitänyt sitä, että sitten kun unideprivaation rasittamin aivoin kaivelen kaapeista jotakin, myös löydän sen ennen kuin ehdin saada tolkuttoman raivarin. Pinnani kun on siis tunnetusti lyhyt muutenkin, niin entäpä sitten kun unet vähenee entisestään… Sikäli mikäli tyyppi kaikista epäilyksistä huolimatta haluaakin asustella esim. haarukkalaatikossa, niin sekin on nyt siivottu vuosikausien leivänmuruista sun muusta ylimääräisestä sälästä. Enää olisi yksi kaappi selätettävänä. Liinavaatekaappi. Kuinka paljon ihmisellä voi olla lakanoita ja pyyhkeitä, kun niistä ei kuitenkaan käytä kuin niitä muutamaa lempisettiä, jota vaihtelee vuoronperään? Ja vielä parempi kysymys on mitä tehdä käytetyille, mutta ehjille ja siisteille lakanaseteille ja pyyhkeille? Eihän niitä kukaan halua. Mutta kauhealta tuntuu myös ajatus kuormittaa kaatopaikkoja käyttökelpoisella tavaralla. Hyviä ideoita otetaan vastaan.

5 kommenttia:

  1. Minä onnistuin myymään yhdet ehjät ja omasta mielestä ihan järkyttävät lakanat kirppiksellä keväällä. :D Ihmiset ostaa kaikenlaista. Mutta jos et muuta keksi, niin vie SPR:n Konttiin, sieltä ne kyllä löytää tiensä eteenpäin. Roskikseen ei missään nimessä kannata laittaa! Mun on helppo hävittää kaikki itselle epäsopivat (siis isoiksi käyneet, paitsi nyt raskausaikana) vaatteet ja kaikki lakanat, pyyhkeet, melkeen ihan mitä vaan, kun anoppi on hamsteri. :D (No niitä vaatteita ei varmaan kohta enää voi sille lahjottaa, kun ne alkaa olla sille liian pieniä ku ite oon kutistunu viime syksystä melkosesti. :D)

    Mulla on kaikki hommat vielä kesken, kun kuvittelen edelleen eläväni ihan alkuraskautta. Taitaa jäädä joululahjat ostamatta ja kortit askartelematta tänä vuonna...

    VastaaPoista
  2. Meillä ainaki vanhat lakanat on joutunu auton takapenkille koiralle penkinsuojaksi ja pyyhkeet miehelle rempparäsyiksi. Kyllähän niistä voi tehdä matonkuteita tai, niinkuin Minna haapkylä, itsenäisyyspäin leningin. Naurahdin aika pahasti tolle sarjikselle, itel melkeen samoja kokemuksia viikkauksesta..

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia ehdotuksista. Jospa sinne Konttiin sitten. Vaikka muuten en tosiaan suuri kierrättäjä olekaan, niin ehjää tavaraa kyllä riipii heittää roskiin. Tosin tuo leninkihän voisi olla vallan persoonallinen ratkaisu sellaisesta pikkasen värikulahtaneesta vaaleansinisestä puuvillasta tehtynä.. :DD ristiäisiin, kenties... :)

    VastaaPoista
  4. ja eikös nyt oo haalarit muotia niin äkkiäkös isosta lakanasta sellaset ompelee? :D

    VastaaPoista