Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

perjantai 11. marraskuuta 2011

36+4 Näin se homma etenee

Tänään on jatkettu tehtävä-listan tehtävien parissa. Alkuviikosta sain vihdoin ja viimein sen miljoonannenkin kaapin siivottua ja järjesteltyä, ja eilen kävimme roudaamassa varastosta vanhoja kamoja jätelavalle, ja ne vielä käyttökelpoiset tavarat, jotka jäävät odottelemaan kirpputori-innostusta, pääsivät asustelemaan äidin ja anopin nurkkiin…

Aamupäivällä kävin siis kaupungilla ostelemassa loppuja joululahjoja, ja nyt ne alkavatkin olla yhtä vaille kaikki hankittuna. Vaikka enhän minä edes kovin monelle joudu lahjaa hankkimaan. Perinteisesti listalla ovat vaan avomies, äiti, anoppi, sisko ja kolme kummilasta. Tuntuu vaan omituiselta kulkea kylillä, kun näyttää että muilla tämä joulutouhuilu ei ole vielä edes alkanut. Kaupoissa ei vielä paukuteta joulubiisejä, eikä tyrkytetä lahjapakkauksissa sitä sun tätä, eikä edes Stockmannin perinteistä jouluikkunaa ole vielä paljastettu. Noh, oletettavasti koko muu maa ei suunnittelekaan linnoittautuvansa ensin synnyttämään ja sitten muuten vaan neljän seinän sisälle joulukuun alusta alkaen.
Joululahjaostosten lisäksi sain tänään askarreltua ne parisenkymmentä joulukorttia, jotka aioinkin. Niiden pitäisi riittää läheisimmille ihmisille, muut saavat tyytyä kaupasta valmiina ostettuihin. Meikäläisen askartelun tulos tuppaa yleensä muistuttamaan ekaluokkalaisen kädenjälkeä, koska hermot eivät riitä tarpeeksi pikkutarkkaan pipertämiseen, mutta ovatpahan ainakin antajansa näköisiä. Nyt kun vielä saisi kaivettua osoitteet esille ja ostettua joulupostimerkit, niin olisi taas yksi tehtävä listalta hoidettuna.


Kauppareissun ohella visiteerasin muuten Alkossakin pitkästä aikaa. Useammassa sisustusblogissa kun on viime päivinä hehkutettu ruotsalaisen Blossa-vuosikertaglögipullon ulkonäköä, joka tänä vuonna sattuu olemaan oikein mukavasti mm. allekirjoittaneen silmää miellyttävä musta, niin täytyihän se käydä oma Blossa-pullo hankkimassa hyvissä ajoin. Juodahan en kyseistä glögiä vielä voi, kun se sattuu olemaan prosenteilla varustettua mallia, mutta kuulemma nuo pullot myydään joka vuosi loppuun ennätysnopeasti, niin piti olla hyvissä ajoin liikkeellä. Jospa sitten joulun kunniaksi pääsisi mukillisen maistelemaankin. Lisää Blossasta mm. täällä http://www.gloria.fi/artikkeli/lifestyle/Juoma/blossa_on_taalla_taas. Koska jouluun asti en malta kuitenkaan glögin maistelua jättää, hankin sitten ruokakaupan puolelta kuvassa näkyvää luomuglögiä, jota voi nauttia sellaisenaan tai lantrailla makunsa mukaan. Tässäpä siis illalle ohjelmaa.

2 kommenttia:

  1. Vautsi vau, siis todella hienoja kortteja olet saanut aikaiseksi! Luulenpa, etten itse tule tänäkään vuonna askartelemaan vaan sukulaiset ja tutut saa tyytyä ihan kaupan kortteihin :) Ja mulla kun on täällä kotona vielä ihan yllin kyllin tekemistä ennen vauvan tuloa, saa nähdä edes ehdinkö kaikkea!

    VastaaPoista
  2. Kiitosta vaan. Askartelukaupan täti onneksi aina hoitaa tuon ideointipuolen ja laittaa mallit valmiiksi esille, niin sitten ei tarvikaan enää kuin matkia. =)

    VastaaPoista