Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

36+6 Hoitolaukussa

Eilen kotiutumisvaatteita miettiessäni pakkasin myös hoitolaukun ready-to-go-kuntoon. Ostin laukun jo loppukesästä erään nettiliikkeen alennusmyynnistä ja se on Mamas and Papas mallistoa, niin kuin moni muukin hankintani. Laukussa tuli mukana pieni hoitoalusta ja lisäksi siellä on sisällä ”termotasku” maitopulloa varten. Näin jälkikäteen mietittynä laukku ei ehkä kuitenkaan ole maailman käytännöllisin, koska se on sen verran pieni, että jampan kasvaessa mukaan otettavaksi ei kovinkaan suuret lelut tai kirjat mahdu. Lisäksi joudun kyllä itse ehdottomasti edelleen raahaamaan omat tilpehöörini olkalaukussa, koska ne nyt eivät ainakaan hoitolaukkuun mahdu (hyvä kun mahtuvat edes sinne olkalaukkuun..) Tällä nyt kuitenkin mennään ainakin aluksi. Mitä sitten laukkuun kätkeytyy? Jo mainitun hoitoalustan lisäksi laukusta löytyy vaipanvaihtoa varten vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä, ruokailua varten pari korviketetraa, tuttipullo ja muutama harso, viihdykkeeksi helistin ja pieni Pupu-kirjanen, sekä vahinkojen varalta vaihtovaatekerta. Kuvasta puuttuu vielä sterilisointiaan odottava Aventin ensitutti, jossa on kätevä muovikorkki tuttiosan suojana, niin se on helppo sujauttaa vaikka laukun sivutaskuun. Harkitsin vielä ujuttavani kassiin ohuen vauvan viltin, niin että kyläpaikoissa voisi tyypin päästää lattialle pois turvakaukalosta, mikäli hän sattuu olemaan hereillä. Ajatuksena olisi pitää kassi aina suunnilleen tuossa varustelutasossa, niin, että ei tarvitsisi kuin napata se mukaan eteisen naulakosta aina lähtiessään. Saa nyt sitten nähdä miten tämä suunnitelma onnistuu. Kertokaa toki, jos huomaatte, että olen kenties unohtanut jotain erittäin oleellista pakkaamatta?


4 kommenttia:

  1. Olen itse aina kuljettanut mukana peruslääkkeet pikku vauvalle eli keittosuolatippoja nuhanenää varten sekä suppoja. Tämä kantapään kautta opittua :) Itselleni laukusta löytyy myös panadolia ;)

    VastaaPoista
  2. Mitähän mulla ois mukana aina...? Vauva-aikana varmaan aika lailla nuo sun listaamat tavarat, paitsi että tutteja kannattaa pitää mukana enemmän ku yks, kun ne aina tippuu johonkin ja on likasia. :D Muuten tuo mun mielestä on varsin kattava valikoima tavaraa. :) Kunhan on vaipat ja vaihtovaatteet, niillä pärjää pitkälle. Ja tietty ruoka, tuli se sitten pullosta tai tissistä.

    Meillä ei yleensä ole mukana mitään ihmeempää viihdykettä, kirjoja tai muita. Iso kassi mulla kyllä on, mutta mulla on siellä aina omatkin kamat. Just mietin yks päivä, että miten sinne muka vauvankin kamat mahtuu, kun se on nytkin aina ihan täys. :D Tosin mulla on yleensä ainakin kahdet vaihtovaatteet tuolle pojalle mukana, kun se vielä vähän opettelee vaipatta olemista. :) Harvoin kyllä tarvii vaihtokampetta, mutta jos sitä ei oo mukana, niin sillon ainakin.

    VastaaPoista
  3. Kovasti kiitoksia vinkeistä. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli lisäksi käsidesiä pikkupurkki mukana. Miusta oli mukava ees sillä vähän desinfioida käsiä ennen kun hoiti kaupungilla ollessa vauvaa, jos ei päässy käsiä pesemään. Varsinkin kun meidän esikoinen syntyi pahimman possuflunssahässäkän aikaan...

    Tuota vilttiä pitäisin ainakin alkuun mukana ihan siksi, että se on helppo pistää vauvan lämmikkeeksi jos siltä vaikuttaa. Miusta ainakin kun se vauvan pukeminen oikein oli niin vaikeaa, vähän niinkuin erehdyksen kautta voittoon. (Meillä tosin esikoinen oli niin lämminverinen, että AINA oli liian paljon päällä, mutta ei hyvä ollu sekään...)

    VastaaPoista