Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

tiistai 22. marraskuuta 2011

38+1 Vauvanhoito-opukset

Kuinkahan monta ja minkäsorttisia vauvanhoito-opuksia ensimmäistä lastaan odottavat äidit keskimäärin lukevat? Minun täytyy kyllä tunnustaa, että siihen nähden, kuinka vihreä olen muutenkin näissä vauva-asioissa, niin melko laiskasti olen kyllä tietokirjallisuuteen perehtynyt. Jostain rv 18:sta asti olen kyllä lueskellut Vauva-lehteä, ja sieltä on ehkä jokunen tiedonmurunen jäänyt toivon mukaan itämään, mutta koko odotuksen ajan ajattelin, että sitten äitiyslomalla kun LA on lähempänä, on aikaa lukea noita varsinaisia oppaita. No eipä ole ollut. Tai silloinkin, kun olen touhuamiseltani malttanut kirjaan tarttua, se on kyllä ollut dekkari tai hömppäromaani, eikä suinkaan mikään Suuri Vauvakirja. Olen juuri ja juuri saanut kahlatuksi läpi Katerina Janouchin teoksen Lasten kanssa: Synnytys ja Elina Tanskalan teoksen Jetlagissa – Yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen. Näitä vauvanhoitoon ja lastenkasvatukseen liittyviä kirjoja lukiessa meikäläisellä vaan tuppaa heti nousemaan karvat pystyyn, kun ollaan olevinaan niin muka - suvaitsevaisia. Sanotaan, että minä kyllä olen aina tehnyt näin ja satamiljoonaa tutkimusta tukee tämän hoitomuodon suosimista, mutta en tietenkään tuomitse muitakaan tapoja… Etpä vähän. Rivien välistä käy tuskallisen selväksi, että jos nyt et aio ottaa mallia tästä ja tästä niin oletpas huono äiti. Tai ainakin siltä se tuntuu.  Olin ajatellut, että tuo Jetlagissa olisi edes huumorisävytteinen teos lukemani mainoksen perusteella ja avarakatseisuutta odottelin sillä perusteella, että kirjoittaja on sentään muotilehden päätoimittaja, mutta samaa sormi pystyssä - saarnaa sekin sisälsi. Tai sitten olen vaan yliherkkä kritiikille ennen kuin urani äitinä on edes ehtinyt alkaa. Liika runollisuuskin ahdistaa, enkä jaksa uskoa, että synnytyskipujen ollessa pahimmillaan kuvittelen olevani hitaasti avautuva lootuksen kukka tai ratsastavani aallon huipulla… No joo, onhan noissa sentään jotain hyödyllisiäkin tietoja ollut mukana, myönnettäköön se kuitenkin. Otan kuitenkin vastaan ilomielin vinkkejä hyvistä, ei-ärsyttävistä, oppaista tyyliin Vauvanhoito for Dummies.

5 kommenttia:

  1. Minä en lukenut varmaan yhtään vauvanhoito-opusta raskausaikana. Sitten kun vauva oli syntynyt ja meillä oli kaameita uniongelmia, niin luin noista nukkumisjutuista just jotain. Mutta parhaiten pärjää, kun luottaa itseensä ja maalaisjärkeen. Ja vertaistukeen. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä erittäin mistään mitään tietämätön tuore äiti on selannut vain yhtä vauvaopasta ja sitäkin vasta nyt synnytyksen jälkeen: Vauva, omistajan opas. Hankin sen kylläkin lapsen isälle isyyspakkausta varten, mutta itsellehän se tulikin tarpeeseen...! Tuossa kirjassa ei saarnata - jopa tällä tuoreen äidin yliherkkyydellä pystyy lukea ilman syyllistymistä ja herkistymistä :D

    VastaaPoista
  3. Ou nou, pitääks niitä oikeesti lukea?? Miä en oo lukenu kuin vau-kirjan jossa on ne viikko viikolta kehittymiset ja joitain ohjeita. Ja sit jonkun pienen synnytysoppaan. Muuten ajattelin selvitä maalaisjärjellä ja neuvolan ohjeilla!

    VastaaPoista
  4. Mun piti alunperin äitiysloman alkaessa saapastella heti kirjastoon ja lainata monta vauvaopasta ja lukea ne kaikki läpi, mutta enpä ole tullut käyneeksi ja voi olla että jääkin käymättä ;) Ne joka tuutista tulleet esitteet olen nyt ehkä suhtkoht kahlannut mutta voi olla että opiskelu jää tähän...katsotaan nyt miten tämä äippäloman vietto etenee! En ota paineita.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, kiitos kaikille. Jospa ne sitten neuvolassa aina neuvoisivat mitä seuraavaksi pitää tietää... :)

    VastaaPoista