Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

39+2 Joo joo, ei vieläkään…

Alkaa pikkuhiljaa nyppiä Ei pelkästään tämä odottaminen, vaan muiden ihmisten odottaminen. Äiti soittelee päivittäin ja kyselee, että joko siellä ollaan synnytetty. Joopa joo. Tekisi mieleni vastata, että joo, käytiin tuossa pari päivää sitten synnyttämässä, mutta enpä vaan tullut kertoneeksi kenellekään. Muut ihmiset taas tuntuvat suhtautuvan allekirjoittaneeseen kuin sirkusnorsuun (ei tosin heitä kovin kauas todellisuudesta) ja haluavat kaikki nähdä minua ja mahaani vielä kerran ennen kuin… Kotiuduin juuri osteopaatiltani, joka yritti aukoa pahaksi äitynyttä selkääni, ja joka viimein sinnikkään suostutteluni tuloksena suostui tökkimään muutaman neulan synnytyksen alkua edesauttaviin akupisteisiin. Hän kun on lähtökohtaisesti niitä miehiä, että luonto hoitakoon kiertokulkunsa eikä siihen tulisi puuttua. Riittävän vakuuttavasti olotilaani valitettuani, pääsin kuitenkin hetkeksi aikaa neulatyynyksi. Kertoo muuten jotain meikäläisen halusta päästä tästä pötsistä eroon, että päästän jonkun vapaaehtoisesti tökkimään itseeni neuloja. Minähän kun olen sen verran neulakammoinen, että en edes neuvolassa halua katsoa sitä pikkiriikkistä neulaa, jolla hemoglobiinia varten tuikataan reikä sormeen. Lisäksi tällainen sopivasti höpsähtänyt kun olen, annoin osteopaattini ylipuhua minut ostamaan homeopaattista lääkettä Arnica Montana, jonka pitäisi kuulemma näin ennaltaehkäisevästi nautittuna vähentää verenvuotoa ja parantaa synnytyksessä(kin) aiheutuvia sidekudosvammoja nopeammin. Lisää voitte lukaista esim. täältä http://www.ipsitilla.fi/Terveys/Homeopaattinen%20kotiapteekki.htm. Loppuillaksi jäänkin jännäämään oliko neuloilla tökkimisestä jotain hyötyä, ja milloin Pingu ilmoittaa uutisia. Kerrottaneen, että kai tässä jotkut synnytyshormonit hyrrää, kun tällainen suhteellisen asiapitoisesti elämään suhtautuva kyynikkokin aamulla liikuttui kyyneleiden nieleskelyasteelle, kun Pingun blogista (http://pinkinpingviininblogi.blogspot.com/)  luin h-hetken heille koittaneen. Toivottavasti kaikki on sujunut hyvin.

5 kommenttia:

  1. Täällä tihruuteltiin myös Pingun blogia lueskellessa ;) .. Mutta hei, tuliko siulle jotain sivuoireita yms. siitä influenssarokotuksesta??? Miulla olis mahis se huomenna ottaa ja kovasti suosittelivat. Ilmeisesti siitä ei haittaa vauvalle ole, ennemminkin hyötyä??

    VastaaPoista
  2. Moikka Marian, ei tullut mitään oireita rokotteesta. Pistoskohta aristi vähän illalla, mutta ei noussut kuumetta eikä mitään muutakaan. Kyllä sillä minun neuvolantädillä oli ainakin niin vahva myönteinen kanta rokotteeseen, että onnistui minut vakuuttamaan sen hyödyllisyydestä.

    VastaaPoista
  3. No niin on miunkin tädillä kova luotto asiaan ja vakuuttelu siitä ettei tällä rokotteella ole mitään tekemistä sikapiikin kanssa. Joten taidan siis kohta saada neulaa käteen, yök.

    VastaaPoista
  4. Mua huvittaa nämä sun kirjoitukset miten ei vieläkään mitään tapahdu. Ei kuule mitään kiirettä, meidän J syntyi kaksi viikkoa tuosta hetkestä ;). Ensimmäinen antaa usein odotuttaa eikä kirjoissa kerrotut ajat pidä useinkaan paikkaansa. Oireita voi olla pitemmän aikaa, mutta mitään ei vaan tapahdu :). Odotus on tuskastuttavaa ja itsellänikin meni hermot lopussa kyselyihin, että joko syntyy. Niinpä ilmaisin asiasta hienovaraisesti miehen kautta tai sitten sanoin suoraan, aina en edes vastannut puheluihin. Ärsytti. Mutta kyllä kaikki lopulta ymmärsivät ja minusta tuosta asiasta voi hyvinkin sanoa, koska ei oikeasti ole voimia ylimääräisiin kyselyihin ja pinna on kireellä, I know ;).

    VastaaPoista
  5. Juuri kun pääsin sanomaan :D. Onnea paljon!! :)

    VastaaPoista