Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

tiistai 30. elokuuta 2011

VIIKKO 26 – Paska viikko

25+1 Little feet are beating like a jungle drum

Jep jep…oletteko kuulleet sen biisin My heart is beating like a jungle drum…? no meikäläisen mahassa on alkanut viime päivien aikaan tuntua siltä, että pikkujampalla soi kyseinen biisi päässä jokseenkin nonstoppina ja sen kertosäkeen tahtiin on mukava polkea jalkoja…ranccadaccadaarancaadaa… Vau-sarjan raskausopashan esittelee tämän ajanjakson alkamista vallan positiivisin sanakääntein ja kehottaa iloitsemaan jokaisesta liikkeestä, koska mehän emme elämämme aikana ”pääse osalliseksi tästä kokemuksesta kovin usein”. Tottahan toki on kiva tietää, että asukilla menee lujaa ja kaikki on kunnossa, mutta entäpä jos haluaisi nukahtaa välillä? Tai entäpä jos ei suuresti nauti siitä, että joku tanssii virtsarakon päällä noin kolmasosan vuorokaudesta? Huokaus. Sovitaanko, että tämä turhautunut pohdinta menee flunssan piikkiin, jota täällä sairastetaan viidettä päivää putkeen ilman valoa tunnelin päässä.

25+2 Rits sanoi mahanahka ja turhamainen nainen itki

Kun noin kuusi kuukautta takaperin pissasin plussan esiin tikusta, mitä tein ensiksi? Juoksin riemusta kiljuen tulevan isän, tädin tai mummin kaulaan? Ryntäsin kauppoihin hipeltämään pienenpieniä nuttuja ja töppösiä? Ei. Istahdin tietokoneen äärelle ja ryhdyin googlettamaan tietoa parhaista raskausarpien ehkäisykeinoista. Koska keskustelupalstoilla tuntui vallitsevan jyrkkä kahtiajako apteekissa myytävän Vichyn raskausarpivoiteen ja The Body Shopin kaakaovoiteen kannattajiin, minä menin ja ostin molempia. Aamuisin levittelin helpommin imeytyvää Vichyä ja iltaisin tuntikausia tahmaavaa kaakaovoidetta. Ja uskollisesti minä rasvasin. Aloitin rasvaamisen heti, vaikka apteekin purkin kyljessä puhuttiin viidennestä kuukaudesta. Noh, onneksi Body Shopin myyjä kuitenkin oli kanssani samalla kannalla, että parempi liian aikaisin, kuin liian myöhään. Ja kyllä, tiedänhän minä, että taipumus saada raskausarpia kulkee suvussa ja valitettavasti olen nähnyt jäljet äitini vatsalla, jotka minä olen maailmaan matkatessani aiheuttanut. Silti halusin uskoa. Ja toivoa. Ja kun nyt kuudennen kuukauden lähetessä loppuaan, havaitsin eilisiltana peilistä katsoessani ne kolme pientä arpea pystysuorassa alavatsallani, kykenin hillitsemään itseni noin viisi minuuttia ja sitten istuin alas. Ja itkin. Tämä saattaa nyt kuulostaa monenkin mielestä järjettömältä, mutta minä en missään määrin osaa suhtautua arpiini raskausajan muistoina ja kantaa niitä ylpeästi sotavammoinani, niin kuin ilmeisesti pitäisi. Minä hyvästelen mielessäni bikinit loppuelämäkseni ja jään kauhulla odottamaan lopullisten vaurioiden tasoa. Jos teissä, rakkaat lukijani (joita tiettävästi on ainakin viisi :D), on raskaustaivaltaan vasta aloittelevia turhamaisia naisia, en kehota teitä käymään Vauva-lehden nettisivun kuvagalleriassa katsomassa lukijoiden sinne lisäilemää arpikokoelmaa, jos haluatte säilyttää yöunenne ja mielenterveytenne. Lohdutuksen ja viisauden sanoja otetaan myös mielellään vastaan kommenttien muodossa.

25+3 Valivali

Koska edellistenkään rv 26 päivien postaukset eivät ole mitään varsinaista positiivisuuden riemuvoittoa olleet, niin täten nimettäköön tämä viikko paskaksi viikoksi ja annetaan tulla koko rahan edestä. Jos itse olet niitä always look at the bright side of life-tyyppejä, ei kannattane jatkaa lukemista tämän pidemmälle. Tällä viikolla olen viimeistään tajunnut, että miksi synnyttäneet naiset eivät kerro meille toistaiseksi lapsettomille naisille raskausajasta tarkemmin. Syy on erittäin yksinkertainen. Koska kukaan täysipäinen nainen, joka tietäisi etukäteen, mitä kaikkea on tulossa, ei ryhtyisi tähän hommaan. Tai sitten naisille vaan tehdään vakiotoimenpiteenä laitoksella synnytyksen jälkeen osittainen lobotomia, jotta raskausajan karmeudet ja synnytys unohtuisivat, sillä muutenhan pian kansantalous kääntyisi laskuun, kun kaikilla olisi korkeintaan se yksi lapsi. Olen myöskin tullut siihen tulokseen, että ne vauvalehtien alati hymyilevät (hymistelevät) naiset valehtelevat. Jolleivat kaikille, niin ainakin itselleen. Tämä ei taatusti ole kenenkään elämän parasta aikaa. Tai sitten se aiempi elämä on ollut todella kamalaa. Meille ei- synnyttäneillehän annetaan kuva, että raskaus on ihanaa. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana saattaa vähän etoa, ja sitten viimeisen kolmanneksen aikana saattaa vähän olla massu tiellä nukkuessa, mutta muutenhan raskaana oleva nainen kukoistaa ja hehkuu. Ei muuten hehku. Omaan ensimmäisen kolmannekseen ei kylläkään kuulunut onneksi oksentaminen (olen myös kuullut naisesta, joka oksensi joka päivä neljänkymmenen viikon ajan ja viimeisen kerran laitoksella samalla lasta ulos pungertaen…), vaan pelkästään lievähkö etominen, mutta tämä etuoikeus kenties johtui vain erinomaisesti haltuunotetusta tankkaamisesta heti raskauden ensimetreiltä lähtien. Ei nimittäin ole tämän tytön verensokerit päässet kertaakaan tippumaan, sen verran hyvin on ruoka-aikaan oltu kotona. Mutta kuten jo aiemmin olen pienemmissä erissä valottanut,  raskauden ensimmäistä ja toista kolmannesta ovat sen sijaan vauhdittaneet ensiluokkainen vatsakipu (viikolle 10 saakka), järjetön ummetus (ensimmäiset 12 viikkoa ja sen jälkeen, löydettyäni uudelleen rakkaan ystäväni Kellog’s All Bran Flakesin, enää satunnaisena vierailijana…), paisuvan ja painavan kohdun, sekä sittemmin selkäkivun ja kasvaneen mahan myötä kadonneet yöunet (viikolta 1 lähtien, odotettavissa jatkuvan viikolle 40+ asti ja siitä muista syistä johtuen eteenpäin seuraavat 18 vuotta), edellisestä kenties johtuva jatkuva väsymys, iskias (ja sen myötä vasemmasta reidestä kadonnut tuntoaisti, jonka epäilen enää koskaan palaavan, viikolta 11 asti), hulluuden partaalle ajava ihon kutiaminen joka paikasta (viikolta 1 alkaen), hillitön nesteenkertyminen, selluliitti kaikkialla alaraajoissa (jopa pohkeissa!!), takapuolen leviäminen toistaiseksi kolmella vaatekoolla, jalan kasvu yhdellä koolla, joko kukkivan rasvainen tai hilseilevän kuiva iho (viikosta riippuen), kymmenet uudet mustat luomet kaikkialla vartalossa ja nyt viimeisimpänä vielä ne raskausarvet. Unohdinko jotain? Saattaapa olla, että unohdinkin, muistinikaan toiminta kun ei ole enää aivan ennallaan, ja saatan välillä päästellä suustani mitä sattuu tajuamatta itse lainkaan sanoneeni mitään kummallista. No joo, voisin kai vielä lisätä, että eipä ole kengän laittaminen jalkaan ollut näin vaikeaa sitten sen, kun olin itse yksivuotias. Samaisista syistä olen joutunut ulkoistamaan jalkahoidon tekemisen (yritäpä yltää leikkaamaan varpaankynnet kun edessä on kymmenen kiloa massaa, joka ei edes litisty niin kuin normaali ihrakerros) ja joutunut luopumaan erinäistenkin karvojen trimmaamisesta…. Että voinpa vaan sanoa, että minä en ole se iloisesti lauleskeleva ja nuttuja kutova odottaja. Edellisten vaivojen lisäksi kun hormonitoiminnan myllerrys ei suinkaan ole tuonut minusta esiin niitä parhaimpia puolia, vaan pikemminkin sen Mr. Hyden, jolla saattaa tehdä mieli puraista pää irti aamun ensimmäiseltä vastaantulijalta. Varsinkin, jos se sattuu olemaan joku kiero nainen, jolla on lapsia ja täten siis kuuluu salaajien salaliittoon… - tai jos se sattuu olemaan nainen, jolla ei ole lapsia ja joka myöskään ei ole raskaana, eikä täten tiedä elämän realiteeteista vielä mitään.
ps. lisättäköön listaan siitä unohtunut eksoottinen reisi-ihottuma ja ihan viime päivinä alkanut ajoittainen  närästys ja päänsärky. Jippijaijee.

4 kommenttia:

  1. Hahaa.. olipa kiva postaus. Miä linkitin ton kyseisen biisin blogiini kun tyyppi alkoi jumputella vatsassa ekaa kertaa, oli niin rumpumainen fiilis :) Ja nuo raskausarvet.. miä bongasin itelläni haalean ensimmäisen ja paniikki iski aivan samantien. Tähän saakka oon rasvaillut vaan perusrasvoilla, mutta lienee syytä siirtyä tujumpiin tuotteisiin. Kiitti muuten realistisesta postauksesta tosta sokerirasituksesta, edessä vissiin täälläkin, vaikka jostain syystä epäilivät tartteeko. Linkitin blogisi omaani, toivottavasti ei haitanne?

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta. Ei haittaa linkittäminen. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus!:)Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi, jota on kiva seurata.

    VastaaPoista