Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

torstai 1. syyskuuta 2011

26+1 Unimaailmassa

Olen muiden blogeista saanut lueskella raskausaikaan liittyvistä eriskummallisista unista, mutta koska itse en ollut muuten vilkkaana unennäkijänä mitään tällaista vielä tähän mennessä havainnut, ajattelin, että ehkäpä vauva-aiheiset unet eivät minulle ilmestykään. No viime yönä se sitten alkoi. Unen aiheena oli oma kenties vähän leväperäinenkin asenteeni tähän raskauteen, sillä minähän olen fatalistina uskonut, että jos tämä vauva on meille tarkoitettu, se meille syntyy, vaikka sitten tuleva äityli ei ihan prikulleen noudatakaan kaikkia ruokavaliosuosituksia tai hehkuta tulevaa perheauvoa etukäteen kaikille. Unessa sitten varoiteltiin, ettei kaikkea pidä ottaa niin itsestäänselvyytenä. Tarkkaa ajankohtaa ei käynyt ilmi, mutta jossain vaiheessa myöhäisempää raskautta huomasin, että pikkurumpalin rummutteluja kuuluu enää harvakseltaan, ja siitä huolestuneena päädyin neuvolaan. Neuvolassa todettiin, että nyt pitää alkaa tarkkailla tilannetta ja minut määrättiin sairaalaan, missä kerrottiin, että normaalia synnytyksenkäynnistymistä ei nyt voida jäädä odottamaan, vaan jamppa täytyy leikata ulos muutaman päivän sisällä. Muistaakseni en unessa kuitenkaan ollut asiasta erityisen huolestunut, vaan jäin suhteellisen rauhallisena odottelemaan sektiopäivää, pohdiskellen vain hieman sitä, että nyt on turhaa tullut stressattua alatiesynnytyksestä. Arvatkaapa vaan, mikä oli turhamaisen naisen toinen mietinnänkohde. No tietenkin se, että onpa hyvä kun sektio on suunniteltu, eikä hätäsellainen, siitä jälkimmäisestä kun kerran jää niin ruma arpi… Hohhoijaa. Välillä yllätän jopa itseni. Että ihan unissaankin pohdin tällaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti