Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

28+6 Isyyspakkaus

Eilen tuli taas viikonlopun kunniaksi harrastettua hieman shoppailuterapiaa, kun ei kerran olotila antanut myöten treenatakaan. Vähääkään pidempi askellus kun aiheuttaa suurta tuskaa alakerrassa ja lisäksi pikkuherra on muutaman viime päivän aikana ilmeisesti saanut sen verran voimaa potkuihinsa, että meinaa olla välillä ilmat pihalla kun kunnolla jysäytellään tuonne kylkiseutuun. Siispä oli oiva päivä lähteä hankkimaan tarpeistoa isyyspakkausta varten, ja tällainen siitä sitten tuli.
I love Dad-kietaisubody + pitkähihainen raitabody H&M:ltä ja Rockballadikokoelmalevy tuutulauluiksi.
Vauvanvaimennin osat 1,2 ja 3, eli Ainun tutti, tuttipullo ja apteekin paremmat korvatulpat.
Proteiinipatukoita urheilijaiskälle energiatankkaukseen, kun ruokaa ei enää ehditä tekemään.

Pikkupullo viskiä iskälle ja vaniljasikareita kavereille tarjottavaksi varpajaisiin.

Katerina Janouchin Ensimmäinen vuosi-kirja. Käyttäjänopas isukille.

Vaipanvaihdon harjoitteluun muutama vaippa, ja tuleviin koitoksiin kumihanskat, tervaleijona-pastilleja ja nenäklipsi.

Ja tällainen siitä sitten tuli.

Nyt on taas yhdestä viikosta selvitty hengissä. Huh huh.

3 kommenttia:

  1. Kiitoksia, vaikka tokihan idea ei rehellisesti tunnustettuna ole ihan oma, vaan muilta bloggareilta kaikessa hengenheimolaisuudessa nyysitty... :) Kävin kurkkaamassa sinun sivuasi, ja jäin heti koukkuun jo tämän päivän kuvat nähdessäni ja vilkaistuani aiempien päivitystesi otsikoita.

    VastaaPoista
  2. Ei ole tullut nimittäin aiemmin vastaan :) Voi kiitos, nyt on aikaa kirjoitella, oon toistaiseksi vauvattomalla ä-lomalla. Tervetuloa lueskelemaan!

    VastaaPoista