Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

perjantai 23. syyskuuta 2011

29+4 Rankka päivä

Tänään on ollut rankka päivä. Kai se on taas sitä kohtalon ivaa, että juuri kun pääsee neuvolassa kehumaan, että ihan hyvin menee ja jaksan olla töissä, niin saman tien muuttuu vaivais-akaksi. Tänään nimittäin kipeytynyt polvi on ärhäköinyt oikein urakalla samalla kun liitoskivut ovat yltyneet ihan uusiin ulottuvuuksiin. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi kaikki loppuvaiheessa raskaana olevat naiset vaappuvat kuin ankat. Itse olen hissuttanut pitkin koulun käytäviä miniaskelin välttääkseni vielä suurempaa vihlontaa luissa ja ytimissä, mikä vaanii heti jos uskaltaa ottaa vähäkään pidempää askelta, ja ollut näin ollen myöhässä joka tunnilta. Vessassa kun on kuitenkin käytävä tunnin välein, ja nehän sijaitsevat minun näkökantiltani katsottuna kaukana kaukana luokastani henkilökunnan tiloissa. Alkaisi pikkuhiljaa olla helpompaa ottaa itselläkin pampersit käyttöön kuin vaappua kuusi seitsemän kertaa päivän aikana huisin nevadaan asti päästäkseen vessaan. Töistä tullessa marssin vaihteeksi apteekkiin. Tällä kertaa siis hankkimaan polvitukea, jotta kykenisi ainakin hetken verran vielä jatkamaan töissä. Päädyin ostamaan sellaisen sporttimallin neopreenihässäkän, joka oli järjettömän hintainen (38,80e). Toivottavasti osoittautuu hintansa arvoiseksi. Toivoa sietää, että aivan koko loppuaika ei olisi tämän päivän kaltaista. Saattaa muuten pikkuhiljaa huumorinkukka kuihtua. Lisäksi vielä tänään eräs kollegani (kolmen lapsen äiti) tuumaili, että mahani on kuulemma jo alkanut laskeutua. No, enpä ollut ajattelut asiaa, mutta tuon kuultuani ja asiaa tarkemmin pohdittuani, saattoipa kollega olla oikeassakin. Pitääpä oikein vertailla ensi maanantaina taas kun on aika ottaa kuvaa mahasta. Hiukan hämmentyneenä kirmasin sitten tietenkin googlen ihmemaaimaan ottamaan selvää siitä, että tarkoittaako tämä nyt sitä, että tyyppi aikoo puskea maailmaan kymmenen viikkoa etuajassa. Ilmeisesti ei, vaan jotkut muutkin kertoivat vauvan laskeutuneen jo viikolla 31, mutta syntyneen siten kuitenkin ajallaan. Ylimääräinen kyykistely ja rasitus on kuitenkin kertomusten perusteella jätettävä pois. Täytynee olla onnellinen, että melkein siis saavutin tavoitteeni. Raskauden alussa kun sovin itseni kanssa, että salilla käydään ainakin raskauden 30 ensimmäistä viikkoa. 29 ja puoli täynnä, ei se paljosta jäänyt kiinni.

3 kommenttia:

  1. Sait minusta lukijan jo pelkästään tuolla "tietoja minusta" tekstillä. Mielenkiinnolla seurataan :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa, jos olet selaillut viime päivien tekstejä, niin olet kenties huomannut nyt menossa olevan lievähkön kaikki vastustaa-känkkäränkkä vaiheen...kävin vilkaisemassa sinunkin sivuasi, visuaalisesti ihanan houkutteleva ja pitääkin käydä paremmalla ajalla perehtymässä arkistojen aarteisiin. :)

    VastaaPoista
  3. Lähdin alusta lukemaan ja olen noin viikolla 20 :) Siellä ainakin aika seesteistä, vielä, heh! Kirjoitat hyvin! Sellaiseen koukuttavaan, humoristiseen tapaan! :)

    VastaaPoista