Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

lauantai 10. syyskuuta 2011

27+5 Stand up'ia ja selkäpiinaa

Perjantai-iltana suuntasimme avomieheni kanssa stand up-klubille tarkoituksenamme aloittaa mainio parisuhdeviikonloppu, kun hänelläkin vuorotyöläisenä on harvinaistakin harvinaisempi koko viikonlopun kestävä vapaa, ja toisena tarkoituksena estää allekirjoittaneen täydellinen mökkihöperöityminen. Mikäs siinä, esiintyjät olivat mainioita ja nauroin makeasti hytkyvää ja hyllyvää mahaani kaksin käsin pidellen, kunnes kotiin palatessamme tajusin, että selkä on jumittanut omituiselle kaarelle eikä sitä pysty suoristamaan eikä pyöristämään. Perkele. Onhan se nyt jo kumma, että ihminen on niin huonossa kunnossa, että onnistuu nauramalla naksauttamaan itseltään selän tähän kuntoon. Yö meni tuskaillessa kun asennon vaihto vihloi aina varpaankynsissä saakka, ja aamulla ei auttanut, kuin todeta, että tämäniltainen ravintolaillallinen samoin kuin aamupäiväksi suunniteltu salitreeni pitää jättää väliin. Kyllä korpeaa. Vielä pitäisi kolme kuukautta kitkutella tämän selän kanssa, ja painoahan tulee tässä vaiheessa raskautta vähintään se puoli kiloa viikossa lisää, mikä ei varmastikaan helpota tilannetta. Pitänee kohta hommata sähkökäyttöinen pyörätuoli tai henkilökohtainen kantaja.

2 kommenttia:

  1. :)
    me katseltiin aviokin kanssa stand up:ia Tv Viitoselta, taisi olla ohjelma nimeltä Total Comedy(?) Eri juttuhan se on katsoa livenä (viimeksi me käytiin Apollo Clubilla stadissa) mutta kyllä sai ihan onnistuneita naurunpyrskähdyksiä aikaan myös tämä televisioitu versio. Miinusta tosin Tv Viitoselle jopa 9 minuutin mittaisista mainostauoista... =Z Eli kiitoksia tallentavalle digiboksille. ;)

    Kurjia nuo selkävaivat! Tähän mennessä allekirjoittanut on niiltä onnistunut välttymään. Tosin tuo pyörätuoli/kantaja kuulostaisi oikein pätevältä toiminnolta myös tähän jatkuvaan kiristelyolotilaan.

    Aurinkoista viikonloppua Sandy!!

    VastaaPoista