29+5 Voihan napa!

Tähän alkuun on heti esitettävä anteeksipyyntö teille, joita tämä teksti nyt tulee loukkaamaan. Minä olen nimittäin naparasisti. Minun mielestäni kuoppanapa on se ainoa ja oikea napa, ja ulkoneva napa, tai pullottava napa kuten minä sitä kutsun, on se vääränlainen napa. Olen jo aikapäivää sitten ilmoittanut avokilleni, että se napanuora leikataan sitten siihen malliin, että jampallekin tulee kuoppanapa, vaikka todellisuudessa minulla ei ole mitään hajua siitä, onko napanuoran leikkaamisella minkään valtakunnan merkitystä kyseisen asian suhteen. No oli miten oli, tässä sitä nyt itse ollaan. Jättämässä hyvästejä navalle. Höh. Tiesinhän kyllä, että jossain vaiheessa raskaana olevien naisten napa pullahtaa ulos, mutta jollain kieroutuneella tavalla yritin uskoa olevani se poikkeus joka vahvistaa säännön. Ihan tykkänään napa ei ole vielä ulospäin kurkotellut, mutta nyt lienee menossa joku navaton välivaihe, kun entinen kuoppa on hävinnyt ja mahan alue on vain yhtä tasaista kumpua. Toinen syy naparasismini ohella siihen, miksi tästäkin asiasta pitää nostaa niin hirveä haloo on se, että jouduin nyt luopumaan naparenkaastani. Ja kyllä, tiedän kuulostavani taas keskenkasvuiselta itsekkäältä marisijalta, mutta minulle naparengas on edustanut niitä viimeisiä rippeitä vanhasta identiteetistäni. Ja lisäksi meillä oli pitkä yhteinen historia. Kypsässä neljäntoista vuoden iässä päätin kaverini suosiollisella avustuksella survoa itse parsinneulan navastani läpi, jotta saisin pujotettua siihen renkaan. No metsäänhän se meni, ja reikä tuli pistettyä vaan ohuen ihokaistaleen läpi, joka kasvoi itsestään pois hetkessä. Uusi reiänteko lävistysliikkeessä olikin sitten himpun verran kivuliaampi versio, kun ammattilainen rutsautti uuden reiän jo rustottuneeseen napaparkaani. Siitä lähtien rengas on kuitenkin edustanut minulle jonkun sortin muistutusta nuoruuteni anarkismista ja nyt minun sitten piti jättää sille hyvästit. Kuinka orvolta (entinen) napani nyt näyttääkään. Epäilen vahvasti, että tulemme renkaan kanssa kokemaan jälleennäkemisen sitten, kun napani toivon mukaan joskus palaa sijaitsemaan entiselle paikalleen ja entiseen syvyyteensä. Ohessa muuten masukuvaa tältä aamulta. Kuten kaikki varmaan tunnustavat, mahahan tuntuu aina olevan siedettävimmillään aamusta, kun se vielä on suhteellisen littana, eikä ylimääräiset nesteet ole päässeet sitä turvottamaan. No alla olevaa pötsiä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua littanaksi, mutta uskokaa tai älkää, on se puolet pienempi kuin mitä se tulee olemaan illalla yhdeksän maissa.