Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

30+2 Hoitopöytä – check

Jo raskauden alussa tulevia hankintoja pohtiessani olin suhteellisen varma siitä, että tulemme hankkimaan hoitopöydän helpottamaan tulevan perheenjäsenen vaipanvaihtoa. Tällaiset isommat hankinnat olen kuitenkin tarkoituksella lykännyt tänne raskauden loppuajoille syistä että, a.) koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu ja b.) ne vievät järkyttävästi tilaa eli ovat vaan haitolla ennekuin niiden asiakaskunta saapuu. Kuukausien kuluessa olen saanut lueskella lehdistä ja netistä monen mielipiteistä, joiden mukaan hoitopöytä on yksi turhimpia hankintoja vauvalle. Ehkä noin sekunnin nano-osan olen jopa epäillyt hankintapäätöstäni,  mutta sitten olen taas muistanut, millaista kummipojalle oli aikanaan vaihtaa vaippoja mukavan ergonomisella korkeudella hoitopöydän päällä omassa kotonaan, ja millaista taas lattiatasolla silloin kun hän oli minun luonani hoidossa. Voin kertoa, että tällaiselle huonoselkäiselle yksilölle tuo jälkimmäinen oli joka kerta lähellä aiheuttaa viikon sairasloman, sen verran kramppiin siinä aina selkänsä sai.

Koska hoitopöydänkään käyttöikä ei hintaansa nähden kuitenkaan ole järin pitkä, onnistuin vakuuttamaan itseni pikkuhiljaa myös siitä, että käytetty hyväkuntoinen pöytä on aivan yhtä hyvä kuin uutuuttaan hohkaava. Siksipä olen kesästä asti hartaasti tiiraillut nettihuutokauppojen tarjontaa ja etsinyt järkevällä maantieteellisellä etäisyydellä sijaitsevaa hoitopöytää. Merkistä ja mallistahan en luonnollisestikaan suostunut tinkimään, vaan halusin nimenomaan Brion Two tai Three mallisen valkoisen härpäkkeen. Kerrattain jo kävin veristä tarjouskilpailua yhdestä sopivasta ehdokkaasta, mutta luovuin kisasta hinnan noustessa likipitäen uutta vastaavalle tasolle. Olin jo luopua toivosta ja marssia liikkeeseen kun haa! Bongasin omassa kotikaupungissani sijaitsevan puoli vuotta käytetyn hoitopöydän kohtuullisella lähtöhinnalla Huutonetissä, ja huolellisen tarkkaan ajoitetun viimeisen tarjouksen myötä onnistuin myös pöydän saamaan. Jippii. Taas yksi hankinta voidaan viivata listalta yli ja muutaman päivän päästä allaolevankaltainen sisustuksellinen haaste kotiini rantautuu.

ps. Saatan kenties olla ainoa 31-vuotias naisihminen, joka ei ole koskaan elämässään joutunut vaihtamaan vaippoja sen isomman asian jäljiltä. Kummipoika kun selvästi tunnisti tätinsä rajat pienenä ollessaan ja säästi minut moiselta.

7 kommenttia:

  1. Meillä hoitopöytä on vieläkin käytössä, vaikka tyttö 7kk. Mutta juu, se oli tosiaan turhista turhakkein monen mielestä. En uskonut ja kannatti :) Tosin meillä ei vessassa olekaan paikkaa missä vaihtaa.

    PS. Enpä ollut minäkään ja pelkäsin raskaana ollessani että rikon vauvan kun yritän vaihtaa sille vaippoja :D

    VastaaPoista
  2. Hiphei, en siis olekaan ainoa!

    VastaaPoista
  3. Ja täälläkin yksi, joka ei edes muista koska olisi ylipäätään vaippaa vaihtanut... :D Saatikka ns. kakkoshädän jäljiltä. ;)

    VastaaPoista
  4. Meille ei tullut hoitopöytää, vaan tavallinen leveä pöytä sängyn viereen. Saa nähdä, kuinka se ajaa asiansa vaipanvaihto- ja muissa hoitotoimissa, vai käydäänkö lopulta ostamassa pinnasänkyyn hoitotaso.

    PS. En minäkään, joten vähän jännittää kuinka sen oman kanssa sitten käy. Onneksi mies on taitava ja tottunut vauvankäsittelijä kavereidensa jälkikasvujen ansiosta.

    VastaaPoista
  5. Heh, meitähän alkaa jo olla kokonainen uusavuttomien yhteisö. :))

    VastaaPoista
  6. Pakko todeta ikivanhaan bloggaukseen, että meillä vaihdetaan edelleenkin 2-vuotiaan vaatteet hoitopöydällä. Säästää edelleen selkää. Nyt se vain kiipeää pöydälle ihan itse ;)

    VastaaPoista
  7. Me luovuttiin puolentoista vuoden iässä, mainio kapistus kertakaikkiaan. :)

    VastaaPoista