Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

maanantai 26. syyskuuta 2011

30+0 Yksin raskaana

Raskausviikko 31 käynnistyi siis tänään ja näin ollen voisi kai sanoa, että ainakin laskennallisesti lopullinen lähtölaskenta on alkanut. Virallisesti viimeiset kymmenen viikkoa edessä. Toki tiedänhän minä, että laskettu aika on viitteellinen, ja tosiasiallisesti synnytys voi yhtä hyvin käynnistyä plusmiinus kaksi viikkoa kumpaankin suuntaan siitä. Toivotaan mieluummin sitä miinus kahta viikkoa, sen verran paksusti täällä voidaan ja polvituenkin kanssa liikkuminen on samaa luokkaa kuin kasikymppisillä eläkeläisillä.

Tänään ajattelin pohtia otsikon mukaista asiaa. Minä kun olen aina ollut se Röllipeikonkin laulussaan mainostama Omituinen Otus, eli olen tykännyt kulkea omia polkujani ja tehdä asioita mieluummin yksin kuin yhdessä ja useimmiten jos vain mahdollista niin vieläpä jollakin  normaalista poikkeavalla tavalla. Vastarannan kiiski. Se olen saanut monesti kuulla olevani. Olen aina kuvitellut pärjääväni kaikessa aivan mainiosti yksinkin. Kuitenkin raskaana ollessani olen joutunut havahtumaan siihen, että tällaisen muutoksen läpikäyminen yksin on aika rankkaa. Jotensakin tuntuu, että kaikilla muilla tulevilla mammoilla on lähipiirissä juuri äidiksi tulleita ystäviä tai siskoja tai veljenvaimoja tai ainakin naapureita, tai parhaassa tapauksessa yhtä aikaa odottavia hengenheimolaisia. Oma tilanteeni kun on taas ollut se, että minulla on kahdenlaisia ystäviä. Ne, jotka ovat  tehneet lapsensa jo vuosikausia sitten (ja unohtaneet sen jälkeen armollisesti kaiken raskauden aikana läpikäymänsä) ja ne, (lapsettomat), jotka kuuluvat samaan kastiin minun kanssani siinä mielessä, että lapsentekoa on lykätty ja lykätty, kun ei ole koskaan tullut sitä oloa, että tietää varmaksi sen, että nyt on sen aika. Minulla ei siis ole ollut ketään kenen kanssa vaihtaa kokemuksia asioista tai kysellä mielipiteitä. Raskauden puoleenväliin asti aina törmätessäni uuteen eksoottiseen ongelmaan, vaivaan tai muuten vaan mieltä askarruttavaan kysymykseen surffasin netin keskustelupalstoille, mutta loppupeleissä kyseisiä keskusteluja lukiessa tuli vaan pahalle tuulelle. Keskustelut kun tuntuivat aina ajautuvan jossain vaiheessa ikävään eipäs-juupas-minä olen aina oikeassa -väittelyyn, ja muutenkin palstoilla tuntuivat enimmäkseen vaikuttavan tällaiset juurikin superäidin titteliä tulevaisuudessa havittelevat luomusose-kestovaippa-lapsentahti-äidit, jollaiseksi minä en oikein usko koskaan kehkeytyväni. Kerrattain sitten onnekseni jotain asiaa jahdatessani päädyin vahingossa lueskelemaan jonkun samassa elämäntilanteessa olevan raskausblogia. Minulle aukeni yllättäin aivan uusi maailma. Vielä puoli vuotta sitten en tiennyt tällaisen taiteenlajin olemassaolosta mitään. Pikkuhiljaa linkkejä seuraillessani luettavaa kertyi enemmänkin ja vihdoin tunsin saavani edes jonkunlaista vertaistukea, vaikka tietysti kullakin kirjoittajalla on oma näkemyksensä ja lähtökohtansa asioissa. Sittenhän kirjoittamista aina rakastaneena lähtikin ajatus omasta päiväkirjasta itämään, ja toivonkin, että nämä minun jaaritukseni voivat myös joskus ja jossain vaiheessa tuoda apua tai tukea jollekulle muulle. Jo nyt olen saanut ihania neuvoja ja löytänyt jopa muutaman muunkin kaltaiseni Omituisen Otuksen, jotka eivät katsele raskausaikaa ja vauvamaailmaa pelkkien vaaleanpunaisten lasien läpi. On huikeaa, että nykypäivänä tällaistenkin yhteisöjen syntyminen on mahdollista. Vielä loppuun Rölliä lainaten: ”…Ei sitä kannata pistää kovin pahaksi, jos joku sua nimittää möhömahaksi,  silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän, meitä ei olekaan aivan vähän. Omituisten otusten kerho.”

5 kommenttia:

  1. Oon sun kanssa tasan samaa mieltä siitä, että näistä raskausblogeista on ollu suuri hyöty omalla taipaleella. Keskustelupalstoilla meuhkaa usein kovin hysteerisiä tai neuroottisia äitejä, jotka saa miut tuntemaan itteni toooodella huonoks tulevaks äidiks. Mutta täällä on aika usein huomannut bloggaajien miettivän samoja juttuja mitä omassakin päässä pyörii. Ja se on hyvä se. Pisti muuten naurattamaan kun katoin tota sun tunnisteläjää tossa oikealla. Jostain syystä toi painonnousu on pompsahtanut isoimmaks aiheeks ;D Juurikin se aihe joka tänään ahdistanu isosti!

    VastaaPoista
  2. Olen myös huomannut että kyllä kaltainen kaltaisensa löytää, jopa täältä sankasta nettiviidakosta :) Usein samanikäiset ja henkiset lyöttäytyvät yhteen, samoin kuin samassa elämäntilanteessa olevat. Silloin kun olin raskaana, en vielä kirjoittanut blogia, mutta luin lähestulkoon pelkkiä raskausblogeja, nyt huomaan että luen sekä vauva- että raskausblogeja. Kun on kokenut molemmat :)

    Olikohan tällä mun sepustuksella taas asian kanssa mitään tekemistä?

    Keskustelupalstat on niin syvältä jostain. Olen tasan yhden foorumin löytänyt missä ihmiset tuntuvat olevan suhteellisen täysipäisiä. Muuten se meininki on vähän että huhheijaa, kiitti mulle riitti.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia Mammamarianille ja Raparperitytölle kommenteista. Näitä on aina mukava saada niin tietää, että joku oikeasti lukeekin juttujani, eikä laskurin ilmoittama luku ole pelkkä tilastoharha :) Itekin seurailen nykyään lisäksi muutamaa vauvablogia, kun kerran muutamat bloggarit, joiden raskausblogeja alunperin aloin seurailemaan, ovat päässeet onnellisesti seuraavaan vaiheeseen elämässään.

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Eksyin tänne jostakin toisesta vauvablogista ja lueskelin hymy huulilla useemmankin päivityksen.

    Mä ehkä ajattelin olevani ruusunpunainen äiti mutta raskausaika oli ärsyttävää ja pikkuvauva-aika kamalaa, joten se ruusunpuna kuoriutui äkkiä pois!

    Mutta siis niin, vauvan synnyttyä ja hiukan kasvettua kannattaa uskaltaa käydä jossakin perhekerhossa tai vastaavassa, vielä parempi, jos on joku esikoisille tarkoitettu, missä vauvat on suunnilleen samanikäisiä. Mä olen tutustunut paikkakuntani TÄYSpäisiin äiteihin tälläisessä ryhmässä ja meillä on mukava vertaistukipiiri, jossa voi ihan rehellisesti myöntää, että välillä vauvan tekis mieli rattaineen päivineen heittää parvekkeelta alas ;) Toki sieltä voi löytyä myös superäitejä mutta aina kantsii kokeilla, koska vertaistuki on se, mikä pitää hengissä, etenkin jos vauva on haastavaa(=kamalaa) mallia.

    Netin keskustelupalstat, etenkin kaksplus, on sieltä ja syvältä, jos haluaa rehellistä ja tuomitsematonta tukea. Onneks on blogit ja niillä fiksuja kirjoittajia :)

    VastaaPoista
  5. Sannianinen, ah kiitos virkistävästä palautteesta. :)

    VastaaPoista