Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

maanantai 3. lokakuuta 2011

31+0 Julkista omaisuutta(ko)?

Nimesin rv 32:n Läähätän ja läkähdyn viikoksi, sillä siltä tämä alkaa tuntua. Kun aamulla töissä nousen portaat toiseen kerrokseen pitää minun kipuamisen jälkeen kymmenen minuuttia tasata hengitystä. Kun yritän puhua kollegoille tai oppilaille kahta virkettä pidempää pätkää tuntuu siltä, että juoksisin maratonia ja happi loppuu hetkenä minä hyvänsä. Kun yöllä yritän kääntää kylkeä, joudun ähisemään ja puhisemaan ja nostamaan mahaa ja kuuntelemaan kuinka alaselässä nikamat paukkuu ja rutisee. Kun illalla yritän kammeta itseni sohvalla pystyasentoon päästäkseni vessaan päätän joka toinen kerta sittenkin jäädä vielä pidättelemään, kun ylöspääsy on kerta kaikkiaan liian rasittavaa. Toisin sanoen, kun yritän tehdä mitään normaali-ihmisen jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita, tuntuu, että läkähdyn kuoliaaksi. Ja vielä pauttiarallaa yhdeksän viikkoa tätä herkkua jäljellä. Mahtihomma.

Mutta päivän otsikkoon. Varmaan jokainen raskaana oleva nainen on sen kokenut. Meillä ei ole oikeutta yksityiselämään eikä edes henkilökohtaiseen koskemattomuuteen (,joka hitto vie on sentään perustuslaillinen oikeus). Ainakin minun kokemukseni mukaan ihmiset nyt vaan kerta kaikkiaan pyrkivät iholle. Heti raskauden alusta alkaen kaikki asiasta tietävät katsoivat oikeudekseen tuijottaa, taputella mahaani, kommentoida painonnousuani ja muita ulkonäköseikkoja sekä udella henkilökohtaisia asioita. Etenkin alkuviikoilla teki kyllä mieleni kommentoida erinäisillekin ihmisille että juu se on kyllä ihan vaan läskiä ja turvotusta, että miltäs tuntuu. Eihän se nyt muutaman senttimetrin kokoinen sikiö kohdussa niin paljon liiku, että sen ulkopuolinen ihminen ennen raskauden puoliväliä (puhumattakaan viikoista ennen rv 12:sta) tuntisi. Tai painonnousua kommentoiville ja mahaani uteliaasti tuijottaville teki mieli tokaista, että joo-o, näyttää siltä että on tainnut sullekin muutama kilo uutta ihraa pukata tuohon vyötärönseudulle. Jopa täysin ventovieraat ihmiset tuijottivat pötsiäni aivan avoimesti kesällä kaupungilla kulkiessani, ja ihmettelin vain, että eikös meidän kaupungissa ilmeisesti ole kukaan aiemmin nähnyt naista raskaana. Yritin oikein pohtia, että onko minulla itselläni ollut aiemmassa elämässäni ER (ajanlaskumme Ennen Raskautta) tapana tuijotella jokaista maha pystyssä kulkevaa. En kyllä muista näin tehneeni. Tuijottelusta ja taputtelusta olen raskauden edetessä mielestäni päässyt aika hyvin eroon tuijottamalla yhtä tuimasti takaisinpäin, mutta kyselyiltähän ei voi välttyä. Jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa joutuu tilittämään kaikki fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat ja joka viikko saa edelleen varautua kuuntelemaan mahan kokoa ja muotoa koskevia enemmän tai vähemmän mairittelevia lausuntoja. Siihen, mitä kaikkea neuvolassa taas udellaan, sörkitään ja ronkitaan en edes aio mennä. Se sentään kuuluu jollakin tavalla asiaan ja tapahtuu ns. viran puolesta. Että tällaisin miettein puhistaan tämä viikko käyntiin.
PS. Viime viikon olin kyllä yläotsikoinut aivan oikein viikoksi 31, mutta sen jälkeen kirjannut päiväkohtaiset otsikot alitajuisen optimistisesti alkamaan 31+ .... valitettava todellisuushan on, että viime viikon päivien olisi tullut alkaa 30+ ja vasta tällä viikolla päivät alkavat 31+. No, virhe on nyt korjattu ja turha optimismi ylimääräisen viikon vilahtamisesta ohitseni vallan huomaamatta unohdettu.

2 kommenttia:

  1. Hahaa, loistava bloggaus. Voin allekirjoittaa ihan kaiken. Puhuminen on työlästä ja siinä hengästyy. Töissä joudun välillä lukemaan ääneen, ja se saa aikaseks uskomattoman haukotusryöpyn. Ystävä mainitsi mun myös hengittävän raskaammin ja äänekkäämmin kuin aiemmin.. nice! Öisin yritän kääntää kylkeä just sopivasti, jotta pystyis vielä olla menemättä vessaan. Ja sit kun menee, on maha jo kipee panttaamisesta.
    Ja tosta lääppimisestähän oon myös kirjottanut, kantavan naisen etureppu suorastaan huutaa toisia hiplaamaan ja silittämään, jopa puhumaan sille. En todella usko olleeni itte sellanen ennen, enkä tule olemaan! Terkkarin ymmärrän ja itteasiassa tykkäänkin siellä höpötellä kun ovat samoilla aalloilla mun kanssa.. mut onhan ne aikamoisia juttuja välillä ;)

    VastaaPoista
  2. Mua ärsyttää välillä jopa oman miehen innokkuus kasvavan mahan lääppimiseen, joten saas nähdä, millaisia raivareita tempaisen tiskiin jos ja kun joku muu tuttu (tai tuntematon) yrittää lähennellä navan seutua... :D Jos painattaisi paitoja, joissa lukisi vatsan kohdalla "hands off creep" tai "näpit irti"? Em. tekstillä varustettuja paitoja olen muistaakseni nähnytkin jossain, tosin teksti oli sijoitettu tissien kohdalle tai muualle yläosaan.

    VastaaPoista