Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

maanantai 17. lokakuuta 2011

33+0 Aamukampa

Vähiin käy aamukammassa piikit. Viimeinen työviikko lähti tänään käyntiin. Nyt jotkut muut, joilla laskettu aika sattuu samoihin päiviin saattavat siellä hieman ihmetellä, että mitenkä niin viimeinen työviikko. No minulla kun sattui näin onnekkaasti (paistaa se päivä joskus risukasaankin, näemmä), että meillä täällä pohjoisessa alkaa koulujen syysloma juurikin ensi viikon maanantaina, ja minulla alkaa äitiysloma sitten syyslomaviikon loppuessa lauantaina. Elikkäs nyt jään perjantaina ensin syyslomalle viikoksi ja siitä viikon päästä alkaa virallisesti äitiysloma. Mahtihomma! Nyt ei voi muuta kuin lähettää virtuaalisesti teetä ja sympatiaa teille muille, jotka vielä sinnittelette töissä hieman pidempään. Kyllä tässä nimittäin on alkanut tajuamaan, miksi sille lomalle jäädään jo ennen lapsen syntymää. Tänään viimeksi kuulin eräältä kollegalta ihmettelyjä, että eikö sun pitäis jo pikkuhiljaa jäädä lomalle kun on tuo kävelykin mennyt tuollaiseksi ja jalkaterät on kääntyneet ulospäin kuin Aku Ankalla. No okei, ei se tuota Aku Ankka  vertausta käyttänyt, sen lisäsin ihan itse. Mutta vastaus on todellakin kyllä joo ilman muuta pitäisi. Viime viikon loppupuolella alkaneen flunssasaikun ja levätyn viikonlopun jälkeen kuvittelin aamulla olevani elämäni kunnossa, mutta töissä taas huomasin heti eka tuntien jälkeen, että hengästyminen senkun pahenee (ei tahdo opettamisesta oikein tulla mitään kun ei jaksa puhua…), kulkeminen paikasta toiseen on tuskaisan hidasta ja raskasta ja pinna on kireällä kuin viulunkieli. Ja sen on varmaan oppilaat taas saanut tuta… Viimeinen työviikko tulee olemaan kiireinen, kun pitää saada kaikki paikat ja materiaalit sun muut jutut siihen kuntoon, että sijainen voi hyvillä mielin tulla jatkamaan hommia sitten syysloman jälkeisenä maanantaina. Erittäin hassulta tuntuu myös ajatus jättää työmaa kokonaan seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi. Sen jälkeen kun 18-vuotiaana aloitin säännöllisen työnteon, en ole koskaan ollut noin pitkää aikaa pois työelämästä. Mielenkiintoista nähdä alkaako kotonaolo maistua niin, ettei enää töihin halua palatakaan, vai hiipiikö keväällä jo tunne, että pitäisi päästä takaisin työn pariin. Reipasta viikon alkua kaikille, ja terveisiä haluaa ilmeisesti lähettää myös eräät, jotka yrittää tunkea koko ajan tuolta oikean puolen kyljestä väkisillä ulos. (Vau-kirjan tekijät hei, eikö tämän menon pitänyt alkaa rauhoittua pikkuhiljaa…?)

5 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettele, että sua hengästyttää kun seisot luokan edessä ja puhut. Mulla tekee tiukkaa lukea lapselle iltasatukin... Ja se kestää sen viis minuuttia! Mulla on jo äitiysloma alkanut, kun alotin varhennettuna, mutta eihän se tähän arkeen mitään uutta tuo. Tiliotteessa teksti vaihtuu ja onneksi summa edes vähän suurenee, vaikka pieni se on edelleenkin.

    Mun kokemuksen mukaan niillä äideillä, jotka on jo ennen lasta ollut "urasuuntautuneita", alkaa kotonaolo tympiä aiemmin kuin muilla. En siis tiiä ootko kuinka urasuuntautunut, mutta ite en kyllä oo, voisin olla kotona ja hommailla omiani vaikka loppuikäni, mutta pakko kai se on töitä tehdä. Paitsi jos se lottovoitto osuu kohdalle... Tai no joo, kyllä mua välillä tympii ja kovasti, kun taapero kiukkuaa ja uhmaa, niinä päivinä oon tosi kateellinen miehelle kun se saa aamulla laittaa ulko-oven kiinni töihin mennessään. Joskus ois tosi kiva vaan lähteä ja jättää kaikki taakse. Mutta enimmäkseen tunnen kyllä olevani varsin etuoikeutettu siitä, että mun mies ei painosta mua töihin, tai että rahan takia ois pakko mennä, niin kauan ku lapset on pieniä. Se on kuitenkin lyhyt aika aikuisen elämässä, lapselle se on paljon suurempi asia. :) Enkä siis tarkota että hoitoon laittaminen olis joku synti, mun mielestä jokaisen perheen pitää tehdä omalle kohdalleen sopivimmat ratkaisut. Ainahan lasten kans tehdään kompromisseja.

    Mutta tsemppiä viimeseen työviikkoon! Oot jo lomas ansainnu. :)

    VastaaPoista
  2. Joo moni on meinannut, että ei sitä malta heti takasin töihin tulla. Valitettavasti se vaan taitaa olla melko pitkälti rahakysymys. Pitää olla melkoinen penninvenyttäjä, että kotihoidontuella pärjää, ellei puoliso ole hyvätuloinen. Joten pahoin pelkään, ettei meikäläisen elintavoilla eikä avokin normituloilla voi jäädä kotiin pidemmäksi aikaa vaikka sitten alkaskin tuntumaan siltä.

    VastaaPoista
  3. No joo, meillä ei kyllä mies oo millään mittapuulla laskettuna hyvätuloinen, mutta me karsitaan vähän kaikista menoista. Asutaan vuokralla, ajellaan pienellä ja vähänkuluttavalla autolla, eikä ostella ulkomaanmatkoja. :) Mutta jos ois ehditty ostaa oma asunto, niin varmaan ois pakko tehdä jotain toisin, ei sitten ois varaa olla kotona. Tosin meidän tulot ei muutu miksikään siinä vaiheessa ku lapset lähtee hoitoon, kun mun pitää vähän opiskella ensin. Oon kyllä jo yhden ammatin opiskellut, mutta sille alalle musta ei enää ole.

    VastaaPoista
  4. On minullakin kaveripiirissä muutamia sinnikkäitä jotka ovat onnistuneet sinnittelemään kotihoidontuella pitkäänkin, mutta kuten olet ehkä kirjoituksistani huomannut, minä olen tuon säästäväisyyden ja tinkimisen suhteen vähän huononlainen...

    VastaaPoista
  5. Sulla on opettajana se hyvä puoli, että saat aina kesän palkan, vaikka olisitkin äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Monta äitiyslomasijaisuutta tehneenä hieman närästi, kun viranhaltija aina "palasi töihin" kesäksi. Nyt olen onneksi toisella alalla, jossa moinen ei ole mahdollista.

    Työhön paluun koin itse niin, että olisin ollut henkisesti valmis aikuiseen seuraan jo sen äitiysvapaan jälkeen, mutta alle vuoden ikäisen hoitoon laittaminen tuntui niin armottomalta, että menin töihin vasta kun hän oli puolitoistavuotias.

    VastaaPoista