Reaaliaikaan

Tervetuloa seuraamaan raskauspäiväkirjaani. Löysätkää pipoa jo valmiiksi, elämä ei aina ole niin vakavaa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

32+6 Keinutuolipakkomielle

Minä olen jo vuosikausia kärsinyt pahasta pakkomielteestä, jonka aiheena on ollut keinutuoli. Vaikka muuten olenkin kovasti modernin ja yksinkertaisen sisustuksen ystävä, olen lapsuudesta saakka muistellut lämmöllä mummolan vanhaa, mustaa, kitisevää keinutuolia, jossa sain aina kylässä ollessani kiikkua niin paljon kuin huvitti. Ja minuahan huvitti. Myöhemmällä iällä keinutuolipakkomielle on aina aika ajoin palannut minua kiusaamaan, mutta koska olen asunut milloin missäkin pienessä vuokra-asunnossa tai kituuttanut menemään opiskelijabudjetilla, tai on muuten vaan ollut tuhat tärkeämpääkin asiaa hankittavaksi, on keinutuoli aina saanut väistyä. Nyt kuitenkin olen kesästä saakka antanut itselleni luvan ryhtyä haaveilemaan oikein urakalla ikioman kiikkustuolin hankinnasta, ja milläpä muullakaan (teko)syyllä kuin, että pikkujampan huoneeseenhan on kertakaikkiaan aivan pakko saada keinutuoli, jossa häntä on hyvä ensin syöttää ja sitten keinutella takaisin uneen. Eikö vaan? Yllätyksenä tulikin sitten ao. tuolien hinta. Jopa ihan ne vanhat puiset mummolaversiot maksavat lähemmäs 500 euroa! Koska neliöt asunnossamme eivät hartaista toiveistani huolimatta ole kuitenkaan maagisesti lisääntyneet, jouduin hylkäämään perinteisen mummolatuolin jo siitä syystä, että se ei meille millään mahtuisi. Toisekseen, perinteinen muotokieli ei ehkä aivan muutenkaan olisi istunut muihin sisustusratkaisuihimme. Aikani etsittyäni löysinkin sitten täydellisen yksilön nimeltä Rar-keinu. Valitettavasti kyseistä kaunokaista ei meidän kotikaupungistamme silloin vielä saanut, ja suurena skeptikkona en arvannut tuolia ryhtyä englantilaisesta nettikaupasta tilaamaankaan, vaikka sen sieltä olisi muutaman kympin edullisemmin saanutkin. Epäilin, että matkan varrella laatikko ottaisi kuitenkin sen verran osumaa, että perille saavuttuaan keinu olisi vain lommoinen muisto rakkauteni kohteesta. Mutta mitä kummaa? Syksyn saavuttua sisutuskauppoihin kävi ilmi, että kuulumme tuolin kanssa sittenkin yhteen. Vepsäläinen oli ottanut tuolin valikoimaansa, ja käytyäni vielä muutaman viikon  itseni kanssa neuvottelua ostoksen järkevyydestä ja tarpeellisuudesta (koska hinta ei valitettavasti ollut mikään ihan pieni), tulin  siihen tulokseen, että vuosikausia jatkuneeseen pakkomielteeseeni on nyt vastattava ja tilasin kiikun kotiin. Eilen se sitten tuli. Saako huonekalua rakastaa? Saahan? Jooko?

3 kommenttia:

  1. Meillä on noita tuoleja työpaikan lepotiloissa. :)

    VastaaPoista
  2. Taidat olla sitten vähän "hienommassa" firmassa töissä. Meillä ei kyllä koulun taukotiloissa ole ihan tällaisia... :DD

    VastaaPoista
  3. aivan ihana tuo eamesin keinutuoli! ja ajaton - voit antaa sen pojalle mukaan kun muuttaa omaan kotiinsa... jos raaskit.
    -kaisa

    VastaaPoista