32+5 Yksin kotona

Täällä sitä ollaan jo toista päivää yksin kotona. Vai voiko noin enää sanoa kun eräät kyllä ilmoittelee olemassaolostaan harva se minuutti? No joka tapauksessa, ukkokulta on viettämässä viimeistä (?) poikien reissua oletettavasti piiitkäään aikaan ja seikkailee tällä hetkellä jossain päin Amsterdamia matkalla jalkapallo-otteluun ja epäilemättä kiertää erinäisiäkin pubeja siinä matkan varrella. Minä nautiskelen omasta rauhasta ja siitä, että kukaan ei ole sotkemassa. Mahtavaa aamulla vallata koko keittiöpöytä vaan omaan käyttöönsä ja muutenkin herätä siihen, että kämppä on samassa siivossa kuin illalla nukkumaan mennessä, eikä kukaan ole yön aikana istunut jokaista sohvatyynyä littanaksi ja murustellut sipsejä joka puolelle. Taitaa olla noin ylipäänsä viimeiset hetket tälle elämälle kun pääsee nauttimaan tällaisesta luksuksesta. Parin kuukauden päästä ne sipsinmuruset saattavatkin olla pienimmästä päästä murheita. Välillä hirvittää, että sopeutuukohan allekirjoittaneen pääkoppa ikinä joka puolelle ilmestyviin puklutahroihin ja tuoksahteleviin vaippoihin. Sehän jää nähtäväksi. Eilen illalla oltiin lähimpien työkavereiden kanssa ulkona syömässä pitkän kaavan mukaan ja oli mahtavaa juoruilla kerrankin rauhassa, kun töissä ei oikein kukaan kiireiltään ehdi kovin syvällisiä turinoimaan. Saan olla todella onnellinen, että lähitiimini kollegat ovat kaikki ihania ja lämminhenkisiä ihmisiä, joita kaikkia voin rehellisesti pitää kavereina ja joista yhdestä on jopa tullut oikein sydänystävä. Vaikka joka työpaikalle varmasti mahtuu myös niitä noita-akkoja joiden pelkkä näkeminenkin ahdistaa, on mahtava jos seasta löytyy myös oikeasti luotettavia ihmisiä. Tänään puolestaan suuntaan toiseen ravintolaan illalla erään hyvän ystäväni kanssa, jota on kyllä raskauden myötä tullut laiminlyötyä, kun elämään ei ole tuntunut mitään muuta mahtuvan kuin työ ja raskaus. Sosiaalisiin suhteisiin panostaminen on kyllä ollut kesän jälkeen enemmän ja vähemmän virtuaalitodellisuuden varassa (lue FB…) Huomenna puolestaan äitikulta saapuu luokseni päivälliselle. Oli nimittäin pakko kutsua, sillä muuten sunnuntairuokailu olisi mennyt einesten merkeissä. Ei kai kukaan jaksa kokata pelkästään itseään varten? En minä ainakaan. (Aikanaan, kun muutin pois kotoa, elin ensimmäiset puoli vuotta muroilla. Ne oli aivan hyvä aamiainen, lounas sekä illallinen.) Omaa rauhaa jatkuu vielä tiistain vastaiseen yöhön saakka ja aion kyllä ottaa siitä kaiken irti. Tokkopa tällaista tilaisuutta enää koskaan ilmaantuu.